Tuoretta tietoa Virosta
3.1.2020 | Viro

Tammikuun The Baltic Guide on ilmestynyt 

Tammikuun The Baltic Guide on ilmestynyt 

Tammikuun The Baltic Guide on Helsingin Matkamessujen myötä todellinen Viron-matkailun superpaketti. Paikalliset ihmiset ovat aina parhaita matkaoppaita. Niinpä haastattelussa on paljon ihmisiä Hiidenmaalta Rakvereen ja Haapsalusta Võruun. Lisäksi esittelemme Viron kesän 2020 tärkeimmät tapahtumat ja kerromme perusteellisesti, miten Virossa kannattaa käyttää julkista liikennettä sekä Tallinnassa että muualla maassa.

Luontomatkailusta kiinnostunutta hemmottelemme kokeneen vaeltajan haastattelulla, jossa kuullaan parhaimmat ideat Viron luonnossa liikkumiseen. Käymme läpi myös Viron eri vaellusreitit.

Viron upeaa ja aina elävää ravintolakulttuuria ruoditaan The Baltic Guiden gourmet-ravintoloiden listauksessa, jossa laitetaan paremmuusjärjestykseen lehden työryhmän vuoden 2019 aikana testaamia ravintoloita.

Naiset eri rooleissa ovat lehdessä vahvasti läsnä. Kulttuurisivuilla pureudumme taidemuseo Kumun uuteen suurnäyttelyyn emansipoituvasta naisesta Viron ja Suomen taiteessa. Kauneussivuilla puolestaan pohdimme, mikä on virolaisnaisten säteilevän kauneuden salaisuus.

Hyvää uutta matkailuntäyteistä vuotta!

 

Lue The Baltic Guidea oman makusi mukaan: klikkaa alta joko Issuu– tai pdf-muotoiseen lehteen.

Lue lisää samasta aiheesta
Tammikuun The Baltic Guide

17.4.2024 | Viro

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Ulkomaalaiset matkailijat valitsevat edelleen Tallinnan matkakohteekseen 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan maan majoitusliikkeissä yöpyi helmikuussa 2024 lähes 225 000 matkailijaa, mikä oli prosentin enemmän kuin viime … Lue lisää

9.4.2024 | Viro

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Inflaatio hidastui maaliskuussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi tämän vuoden maaliskuussa 3,9 prosenttia vuoden 2023 maaliskuuhun verrattuna. Tavarat olivat 1,9 … Lue lisää

6.4.2024 | Viro

camera icon5
Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Liki 300 esiintyjää Viron kansallismuseon lavalla Tartossa

Tartossa juhlitaan euroviisujen hengessä 7.–8. huhtikuuta. Yleisö voi nauttia illan aikana euroviisukappaleista, joita lavalla esittävät nuoret tanssijat, lauluryhmä ja … Lue lisää

5.4.2024 | Viro

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Talouden taantuma iskenyt voimakkaasti vähittäiskauppaan

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto oli 739 miljoonaa euroa helmikuussa 2024, mikä oli 3 prosenttia … Lue lisää

2.4.2024 | Viro

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi

ERR kirjoittaa artikkelissaanNaton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATOperustettiin 4. huhtikuuta … Lue lisää

1.4.2024 | Viro

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Virolaiset näyttelijät keskustelevat suomalaisten onnellisuudesta

Viime kuussa julkistettiin jälleen vuosittainen Maailman onnellisuusraportti (World Happiness Report). Ykkössijalla keikkuivat taas suomalaiset ja Viro sijoittui listalla vasta … Lue lisää

28.3.2024 | Viro

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Visit Tallinnan laatima lista Tallinnan suosituimpien kohteiden aukioloajoista pääsiäisenä 

Kun matkustat Viroon pääsiäisenä, kannattaa muistaa että pitkäperjantai 29. maaliskuuta ja pääsiäissunnuntai 31. maaliskuuta ovat myös Virossa pyhäpäiviä. Toinen … Lue lisää

26.3.2024 | Viro

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Vähemmän ihmisiä liikkuu julkisilla kulkuvälineillä tai jalan Virossa

Kävely ja julkisten kulkuvälineiden käyttö on vähentynyt työmatkaliikenteessä. Sen sijaan ihmiset matkaavat töihin mieluummin omilla autoillaan. Viimeisen 20 vuoden … Lue lisää