Tuoretta tietoa Virosta
29.8.2022 | Ostokset

Tallinnan toreilla tavataan!

Teksti Susanna Poikela 
Kuvat Andrei Chertkov

Tallinnan toreilla tavataan!Natalia auttaa mielellään kalaherkkujen valinnassa Asematorin kalahallissa.

 

Vuonna 1947 avattu Tallinnan keskikaupungissa sijaitseva Keskustori on monien tallinnalaisten suosima torialue. Tänä kesänä kannattaa ehdottomasti käydä tällä vanhalla torilla, sillä lähitulevaisuudessa paikalle nousee upouusi torialue.

Vihannestorilla vierekkäin sijoitetut myyntipöydät muodostavat houkuttelevia ruokakujia. Tallinnalaiset käyvät ostamassa sesongin tuotteet keskustorilta, koska hinnat ovat edullisia ja laatu hyvä. Alkukesästä löydät torilta taimet pihalle ja loppukesästä kotimaiset marjat sekä sienet. Ruoka-aineiden lisäksi torilla myydään myös vaatteita ja taloustarvikkeita. Keskustori henkii vielä mennyttä aikaa.

 

Keskustorin pöydät notkuvat kauden tuoreista hedelmistä ja marjoista.
Lihamestari Zaraddin Gusseinov valmistelee saslik-leikkeitä. Hän on myynyt lihaa Keskustorilla jo 20 vuotta.

 

Asematorin katon alta kulinaarisia herkkuja ruokapöytään

Kalamajassa Baltian rautatieaseman vierestä löytyy Pohjois-Tallinnan oma Asematori, virolaiselta nimeltään Balti Jaama Turg. Asematori koki täydellisen muodonmuutoksen viisi vuotta sitten ja nykyään torialue sijaitsee kolmikerroksisessa kauppahallissa ja sen edustoilla. Asematori on modernin kaupunkilaisen ostospaikka, ja se näkyy myös hinnoissa. Asematori on selvästi kalliimpi kuin Keskustori.

Kellarikerroksessa sijaitsee ruokakauppa, kuntosali, kampaamo, pesula, luontaistuotekauppa ja eläinkauppa. Ensimmäisessä kerroksessa on vihanneskatu, suuri lihasali ja useita katuravintoloita. Torin edustalla ulkotiloissa on lisää vihannespöytiä, katuravintoloita ja kalasali. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee antiikkialue, vaate-, tekstiili ja kodin tarvikeliikkeitä sekä panimoravintola Humalakoda.

Kalasali on tilava ja erittäin monipuolinen. Tuoreiden kalojen lisäksi saatavilla on herkullisia säilykkeitä ja pateita. Peetri Lõheärin siikatartar voi viedä kielen mennessään. Kalamajakan tiskillä saa maistella kuohuvan kera irlantilaisia ja ranskalaisia ostereita. ”Opastamme täällä, kuinka näitä syödään”, Natalia Sutormina kertoo ja näyttää kädestä pitäen, kuinka osteri avataan ja miten se syödään.

Kalamajan alue on ollut perinteisesti kalastajien ja merenkävijöiden aluetta. Joka lauantai avautuu Linnahallin takana, merenrannassa pieni mutta monipuolinen kalatori. Ulkotorilla kalastajat ja kauppiaat myyvät saalistaan. Lisäksi valikoimassa on suolakalaa, savustettua kalaa ja erilaisia kalasäilykkeitä.

 

Nõmmen pittoreskillä torilla ei ole hektisyydestä tietoakaan.

 

Kaupunginosien omat torit

Eteläisen  Tallinnan  oma  tori  löytyy vehreältä Nõmmen asuin-alueelta. Torille pääsee junalla Tallinnan keskustasta vain 12 minuutissa. Nõmmen tori on avattu jo vuonna 1908. Torin vihannes- ja kukkakauppatiskit levittäytyvät kauniin puurakenteisen kauppahallin edustalle. Maukasta kotikaljaa saa ostaa kauppahallin puoleisesta päästä.

Ulkotorilla on myös monien virolaisten liha- ja maitotilojen omia pienempiä myyntikojuja, juustokauppa ja Kalevin suklaapuoti sekä kahvilat ja muutama katuravintola. Keskellä toria suihkulähteen edustalla on tunnelmallinen aukio, jossa järjestetään kesäaikaan päiväkonsertteja.

Mustamäen torille pääsee bussilla ja hyppäämällä pois Leholan bussipysäkillä. Mustamäen ulkotorin tiskeiltä löytyy tuoreita vihanneksia, hedelmiä, lihaa, kalaa ja taloustarvikkeita. Torilla järjestetään välillä konsertteja ja eri vuodenaikojen markkinoita.

 

Keskustori (Keskturg),
Keldrimäe 9, Tallinna.
Avoinna joka päivä 8–16.30.

Asematori (Balti Jaama Turg),
Kopli 1, Tallinna.
Avoinna ma-la 9–19 ja su 9–17.

Kalatori (Kalaturg),
Kalasadama 5, Tallinna.
Avoinna lauantaisin 9–15.

Nõmmen tori (Nõmme turg),
Turu plats 8, Tallinna.
Avoinna ma–la 9–18, su 9–17.

Mustamäen tori (Mustamäe turg),
E.Vilde tee 75a, Tallinna.
Avoinna ma–la 9–18, su 9–17.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
asematori Kalamaja kalatori keskustori marjat nõmmen tori sienet Tallinnan torit

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää