Tuoretta tietoa Virosta
17.8.2023 | Viro

Tallinnan raitiovaunulinjojen avaaminen viivästyy

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Tallinnan raitiovaunulinjojen avaaminen viivästyy

 

Tallinnan kaupunki on ilmoittanut, että raitiovaunulinjojen avaaminen viivästyy ja ne tullaan avaamaan kahdessa vaiheessa. Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Vladimir Svet kertoi Viron yleisradio ERR:lle, että linjat 2 (Kopli-Peterburi tee) ja 4 (Tondi-Ülemiste) palaavat liikenteeseen syyskuun alussa ja linjat 1 (Kopli-Kadriorg) ja 3 (Tondi-Kadriorg) vasta lokakuussa. Raitiovaunulinjat on suljettu Tallinnan laajojen tietöiden ja uuden raitiovaunulinjan rakentamisen takia. Uusi raitiovaunulinja avataan vuonna 2025 ja se tulee kulkemaan Tallinnan vanhasta satamasta tulevaisuudessa avattavalle Rail Baltican Ülemisten juna-asemalle ja Tallinnan Lennart Meren lentoasemalle.

Alun perin raitiovaunulinjat lupailtiin palauttaa käyttöön ennen lukuvuoden alkua, jolloin tietöiden Hobujaaman, Viru keskuksen ja Narva maantien alueella arvioitiin valmistuvan. Työt kuitenkin viivästyivät luvatusta 1700-luvulta peräisin olevan sillan löytymisen vuoksi. Pronksi- ja Jõe-katujen risteyksen tuntumassa virtasi pari sataa vuotta sitten Härjapea-joki, joka myöhemmin jäi kaupungin kehittyvän tieverkoston alle maanalaiseksi joeksi.

Apulaiskaupunginjohtaja totesi myös, että raitiovaunulinjoja 1 ja 3 korvaavat väliaikaiset bussilinjat eivät enää jatka liikennöintiä syyskuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että matkustajien on löydettävä vaihtoehtoisia joukkoliikennereittejä tai muita kulkuvälineitä näille reiteille. Väliaikainen raitiovaunulinja 6 (Kopli-Tondi) palvelee kuitenkin edelleen matkustajia, kunnes kaikki raitiovaunulinjat 1–4 jälleen liikennöivät.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ERR Hobujaama rail baltica Tallinnan julkinen liikenne tallinnan liikenne Tallinnan raitiovaunulinjat Vladimir Svet

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää