Tuoretta tietoa Virosta
17.4.2020 | Ostokset

Tallinnan muotiviikko järjestetään netissä

Tallinnan muotiviikko järjestetään netissäYksi toukokuisen Tallinnan muotiviikon osallistujista on Marilin Sikkalin yritys Mari Disain.

Tallinnan muotiviikko Tallinn Fashion Week 5.–6. toukokuuta ei jää järjestämättä, vaikka koronaviruksesta johtuva poikkeustila onkin päällä. 

Tapahtuma järjestetään tällä kertaa netissä. Muotiviikon muotinäytöksiä voi seurata Elu24-nettisivuston muotiviikon erikoissivuilla.

Muotiviikkoon osallistuvat alkuperäisen suunnitelman mukaiset virolaissuunnittelijat. 

”Viime aikoina on ollut paljon keskustelua siitä, että tulee tukea kotimaista tuotantoa. Nyt on viimeinen hetki katsoa kotimaisen vaatesuunnittelun suuntaan. Unohtakaa pikamuotiketjut ja käykää virolaisten suunnittelijoiden nettikaupoissa. Niissä voi kokea monta iloista yllätystä”, sanoo Tallinnan muotiviikon perustaja ja järjestäjä Anu Kikas muotiviikon tiedotteessa. 

Tallinn Fashion Week järjestetään tavallisesti kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Syksyn muotiviikko on tapahtumista suurempi. 

Virolaisiin vaatesuunnittelijoihin voi tutustua esimerkiksi tässä The Baltic Guiden tuoreessa jutussa

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
tallinnan muotiviikko tallinn fashion week

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää