17.2.2020 | Viro
Tallinnan laululava hehkuu uusissa valoissa
Eri väreissä hohtavan Tallinnan laululavan voi nähdä myös mereltä käsin.
Yksi Tallinnan ja koko Viron tärkeimmistä symboleista, Laulukentän laululava, sai tammikuussa uuden pysyvän valaistuksen. Laululava hohtaa nyt eri aikoina eri värisissä valoissa. Erilaisia tilaisuuksia varten valaistusta voidaan säätää paremmin tapahtuman luonteen mukaan.
Laulukentän johtaja Urmo Saareoja sanoo tiedotteessa, että valaistuksen uudistaminen on osa Laulukentän alueen kehittämistä nykyaikaiseksi kaupunkipuistoksi. 60-vuotiaan laululavan katto remontoitiin kokonaan viime kesän laulu- ja tanssijuhlia varten. Alueen huoltorakennuksia ja asfaltointeja on uusittu sekä alueen portteja ja opasteita parannettu.
Ensi kesäksi Laulukentällä on tarkoitus uudistaa Lasnamäen puoleinen Mäen sisäänkäynnin alue, johon tulee matkamuistomyymälä ja pieni terassikahvila.
Laulukentän alue on viime vuodesta lähtien ollut avoinna ulkoiluun ja ajanviettämiseen ympäri vuorokauden.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestalaulukaari
laululava avoinna
laululavan valot
laululava tallinna
mitä tehdä laululavalla
tallinnan laulukenttä
tallinnan laululava
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää