1.11.2024 | Ostokset
Tallinnan joulutori avataan jo marraskuussa
Teksti Susanna Poikela
Kuva Sergei Zjuganov

Tallinnan joulutori avataan tänä vuonna jo marraskuun puolella, tarkalleen ottaen 22. marraskuuta kello 18.00. Tori on avoinna 27. joulukuuta saakka.
Tallinnan keskustan alueen johtaja Sander Andla pitää avajaispäivänä puheen, jonka jälkeen joulutorin komeaan kuuseen sytytetään jouluvalot. Joulukoristeista ja valoista kimalteleva kuusi luo tunnelmaa torilla aina tapaninpäivään saakka.
Tallinnan joulutorilta voi ostaa käsityölahjoja joulupukin konttiin ja nauttia kymmenistä erilaisista glögeistä. Torilla on myös lukuisia ruokakojuja, jotka tarjoilevat virolaisia jouluruokia. Juhlatunnelmaa lisää joulumusiikki, ja joinakin päivinä joulutorilla nähdään myös tanssi- ja musiikkiesityksiä.
Tänäkin vuonna Tallinnan joulutorin kulmassa on puuha-alue ja söpö karuselli perheen pienimmille.Lue lisää joulutorin tapahtumista järjestäjän kotisivuilta.
Joulutori on avoinna 22.11.–27.12.2024 kello 10–20. Kuumia juomia myydään arkisin ja sunnuntaisin kello 22.00 saakka sekä perjantaisin ja lauantaisin kello 23.00 saakka.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaglögit
joulunaika Tallinnassa
joulutorit Virossa
matkailu
tallinnan joulutori
tapahtumat
tapahtumat Tallinnassa
3.12.2025 | Ostokset
Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
1.12.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman joulukuun tarjoukset
22.11.2025 | Ostokset
Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää