23.6.2022 | Kulttuuri
Tallinnaan avattiin runopolku
Teksti Mark Taylor
Kuva Susanna Poikela

Tallinnassa on avattu runopolku. Polun varrelta löytyy 30 virolaista runoa, kaikista pääkaupungin kaupunginosista. Runopolku muodostaakin kulttuurikierroksen Tallinnassa.
Tallinnan runopolun ovat koonneet nuoret runoilijat Elisabeth Heinsalu ja Reijo Roos yhteistyössä Tallinnan kaupungin kanssa. Kaikki tekstit ovat vironkielisiä.
”Runot liittyvät valittuihin paikkoihin, ja tekijöiden joukossa on monien uusien tekijöiden lisäksi myös tuttuja nimiä Maarja Kangrosta Tõnu Õnnepaluun”, Reijo Roos kertoo.
Yksi tällainen Tõnu Õnnepalun runosarja löytyy kaupungin korkeimman rakennuksen, Olevisten kirkon ulkopuolelta. Runossa sanotaan: ”Ja vielä korkeammalla on valo / ja kirkot ojentavat ristinsä / niin, että valo suutelee niitä.”
”Tallinnassa on tilaa niin isoille kuin pienemmillekin katutaideprojekteille. Jokainen sellainen teos, joka tuo elämää ja väriä kaupunkitilaan, kannattaa toteuttaa” toteaa Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja Kaarel Oja.
Runopolkukartta löytyy myös netistä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaElisabeth Heinsalu
Kaarel Oja
Reijo Roos
runo
runoilija
runopolku
Tallinnan runopolku
Tõnu Õnnepalu
5.12.2025 | Kulttuuri
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää