19.11.2024 | Kulttuuri
Tallinn Music Weekille saapunut ennätysmäärä esiintymishakemuksia
Teksti Ingel Kink
Kuva Tallinn Music Week / Kaarel Antonov

Tallinn Music Week (TMW) 2025 järjestetään seuraavan kerran 3.–6.4.2025. Musiikkitapahtumaan on tähän mennessä hakenut jo 1800 esiintyjää 106 eri maasta. Järjestäjien mukaan tämä merkitsee merkittävää maailmanlaajuisen kiinnostuksen kasvua.
Hakemuksia on saapunut eri puolilta Eurooppaa, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa, Aasiaa, Lähi-itää, Afrikkaa ja Oseaniaa. Eniten hakemuksia on tullut kuitenkin Virosta, Suomesta ja Isosta-Britanniasta.
Esimerkiksi Ranska, Puola, Italia ja Kanada pysyvät kärkikymmenikössä kolmatta vuotta peräkkäin, kun taas Ukraina liittyy riveihin ensimmäistä kertaa. Myös muissa maissa, kuten Saksassa, Ruotsissa, Norjassa ja Yhdysvalloissa, kiinnostus musiikkitapahtumaa kohtaan lisääntyi huomattavasti. TMW onkin vuosien varrella kasvanut yhdeksi uuden musiikin merkittävimmistä sanansaattajista.
TMW: esiintyjäkaartiin pääsee vain 175 esiintyjää ja valitut julkistetaan tammikuussa 2025. Festivaalipasseja voi ostaa TMW:n kotisivuilta.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestakonsertit
musiikkitapahtumat
Tallinna
tallinn music week
tapahtumat
tapahtumat Tallinnassa
tapahtumat Virossa
TMW
20.5.2025 | Kulttuuri
Kevät rinnassa –
Siinä missä suurin osa pohjoisesta pallonpuoliskosta juhlii jo kesän saapumista, Virossa nautitaan yhä kevään heräämisestä. Mutta hyvää kannattaa odottaa. … Lue lisää
20.5.2025 | Kulttuuri
Elämysnäyttely Da Vinci Genius on kerännyt jo yli 10 000 kävijää
Tallinnan Telliskivessä avattu elämysnäyttely Da Vinci Genius on saavuttanut lyhyessä ajassa suuren suosion. Huhtikuun lopussa avattu näyttely on tähän … Lue lisää
19.5.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
9.5.–30.6.UKUfest 2025, Tallinna Viron ensimmäinen nykyaikaiseen ukrainalaiseen taiteeseen keskittyvä festivaali osoittaa tukea maalle, joka jatkaa taistelua olemassaolonsa puolesta. UKUfest … Lue lisää
18.5.2025 | Vapaa-aika
Lemmikin kanssa museoon
Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää
17.5.2025 | Kulttuuri
8
Mariupolin piirityksen viimeiset taistelijat –
Krullin korttelin pajasalissa avattiin eilen perjantaina 16. toukokuuta uusi Ukrainan sodasta ja Mariupolin piirityksestä kertova näyttely. Näyttely Urheuden kasvot. … Lue lisää
16.5.2025 | Kulttuuri
Mozartin Taikahuilu Viron kansallisoopperassa
Taikahuilu on Wolfgang Amadeus Mozartin viimeiseksi jäänyt ooppera. Sen maailmanensi-ilta oli vuonna 1791, ja siitä lähtien sitä on yleisesti … Lue lisää
16.5.2025 | Kulttuuri
Poimi kesän menovinkit
2.–11.5. Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK Kahvila- ja ravintolaviikko UMA MEKK esittelee etelävirolaisen keittiön antimia. Tapahtuman aikana kahvilat ja … Lue lisää
15.5.2025 | Ostokset
Loppuviikko täynnä tapahtumia
Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää