Tuoretta tietoa Virosta
19.7.2017 | Vapaa-aika

Taivaallinen elämys

Taivaallinen elämys

Virossa voi suorittaa laskuvarjokurssin suomeksi.

 

Laskuvarjohyppäämisen huumaa voi kokeilla tandemhypyllä, jolloin kokenut hyppymestari tuo ensikertalaisen turvallisesti alas. Suomalaisille se on mahdollisista myös Virossa, jossa etukäteen sovittaessa on mahdollista saada suomenkielinen opastus.

Eesti Langevarjuklubi on Virossa alansa edelläkävijä, jonka riveissä ovat maan kokeneimmat hyppymestarit. Kenttänä heillä on Raplassa sijaitseva Kuusiku, noin 50 kilometriä Tallinnasta.

Jos tandemhypyn jälkeen kiinnostus herää, voi osallistua alkeiskurssille, joka päättyy lentokoneesta hyppäämiseen. Silloin varjo avautuu pakkolaukaisulla. Kurssi voidaan järjestää myös suomenkielisenä, jos ryhmässä on viisi osallistujaa. Tällainen kurssi vaatii vähintään kaksi iltaa, eli teoriakurssin Tallinnassa ja käytännöt harjoitukset kentällä.

 

Viron laskuvarjotoiminnan päätapahtuma on Parasummer, joka järjestetään 18. kertaa. Heinäkuussa Pärnuun kokoontuu hyppääjiä monista maista ja kymmenen päivän aikana hypätään koko ajan, sään salliessa.

Yleisön on mahdollista kokeilla tandemhyppyjä noin kolmanneksen edullisemmin kuin Suomessa. Tandemhypyn voi tehdä tavallinen, terve ja alle 100-kiloinen ihminen, joka ei ole nauttinut hyppypäivänä alkoholia tai huumaavia aineita. Etukäteisilmoittautuminen on suotavaa. 4 000 metrin korkeudelta hypättävän tandemhypyn hinta on 229 euroa.

Parasummerin ohjelmaan kuuluvat näytöshypyt Pärnun hiekkarannalle 15. ja 16.7.

Lentokentällä on samaan aikaan myös Pärnu Taevas 2017 -tapahtuma, jossa voi tutustua erilaisiin lentokoneisiin, pienoishelikoptereihin ja lennokkeihin. Alueella on lasten leikkialue. Sisäänpääsymaksua ei ole. 

 

Mistä löytää?
Eesti Langevarjuklubi, Türi 10 c, Tallinna.
skydive.ee

Parasummer 2017, 14.–23.7., Pärnun lentokenttä.
parasummer.com

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ILKKA AHTI

Lue lisää samasta aiheesta
Laskuvarjo laskuvarjotoiminta Parasummer Tandemhyppy

23.9.2026 | Vapaa-aika

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartun kaupunkimaraton 2026

Tartto tunnetaan kansainvälisiä piirejä myöten erilaisista maratontapahtumistaan. Helmikuussa järjestetään hiihtomaraton, joka tosin sijoittuu pääosin Otepään seudulle. Syyskuisin on vuorossa maastopyöräilymaraton, … Lue lisää

16.9.2026 | Vapaa-aika

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää

9.9.2026 | Vapaa-aika

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää

8.9.2026 | Vapaa-aika

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää

6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää