Tuoretta tietoa Virosta
9.3.2024 | Kulttuuri

Taidetta rennolla otteella Drink & Draw -tapahtumassa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Susanna Poikela, 
@argotornik_@drinkndraw_tallinn

Taidetta rennolla otteella Drink & Draw -tapahtumassaKonstantin piirtää omalla laitteellaan ja osallistuu tapahtumaan säännöllisesti.

 

Oletko kiinnostunut piirtämisestä, mutta et halua välttämättä osallistua taideopettajan vetämälle tavoitteelliselle kurssille. Rennompaa kuvataideiltaa voi viettää myös Drink & Draw -tapahtumassa Tallinnassa, Pärnussa, Haapsalussa ja Tartossa. 

Taidetapahtumaa on järjestetty Virossa jo kymmenen vuotta. 

Muutaman tunnin kestävän session aikana piirretään croquiseja eli nopeita piirustuksia elävästä mallista. Tärkeintä on heittäytyä hetkeen ja havainnoida mallia eri asennoissa, ja tietenkin nauttia tunnelmasta. 

Ilmapiiri on todella rento ja hyväntahtoinen. Taustalla soi musiikki ja baari on auki janoisille. Piirustussessioiden välissä pidetään lyhyitä taukoja, jolloin on mahdollista katsella toisten tuotoksia ja näyttää myös omiaan. 

Tapahtumien vetäjä ja taiteilija Toon Vugts painottaa, että kaikki ovat tervetulleita eikä aikaisempaa kokemusta piirtämisestä tarvitse olla. Lisäksi kaikki tarvittavat taidetarvikkeet tarjotaan paikan päällä. Osallistumismaksu määräytyy keston ja kulloisenkin tapahtuman aiheen mukaan. 

Tämän viikon viimeinen Drink ja Draw järjestetään huomenna 10. maaliskuuta kello 13–17 Kumussa. Paikalla on viisi mies- ja naismallia, joita piirretään neljän tunnin ajan.

Normaalihintainen lippu Kumussa järjestettävään DnD -tapahtumaan maksaa 25 euroa ja se sisältää yhden tervetuliaisjuoman ja lipun Kumun näyttelyihin. Kumun tapahtumasta voit lukea täältä

Jos et pääse Kumun tapahtumaan, voit ilmoittautua esimerkiksi seuraaviin Tallinnassa järjestettäviin iltamiin, jotka pidetään 11. tai 17. maaliskuuta mielenkiintoisessa kaupunkikulttuurin keskuksessa Paavlin Kulttuuritehtaassa.

DnD -piirrustustapahtumaa järjestetään myös Tartossa, Haapsalussa ja Pärnussa. Voit seurata kaikkien kaupunkien tapahtumia tapahtumajärjestäjän kotisivuilta.

 

Välillä voi ihailla myös muiden osallistujien piirroksia ja jakaa kokemuksia. 
Iltaan tullaan yksin tai yhdessä, joskus myös koiran kanssa. 
Elävän mallin piirtämistä F-hooneessa.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
drink & draw

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

100 yötä jouluun!

100 yötä jouluun!

Usko tai älä, mutta tänä iltana vuoteeseen vetäytyessäsi sinulla on tasan sata yötä nukuttavanasi jouluaattoon. Jos et kyseisestä tiedosta ihan … Lue lisää