Tuoretta tietoa Virosta
18.6.2024 | Kulttuuri

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa 

Teksti Susanna Poikela

Kuvat KUMU

Suuri latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa Leonora Carrington Kummitäti. 1970. © The Phoebus Foundation, Antwerpen 

 

Taidemuseo Kumussa avataan perjantaina 21.6. kansainvälinen näyttely ”Historia ja mystiikka”. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa. Se on tähän asti suurin latinalaisamerikkalaisen taiteen näyttely Virossa. Esillä on teoksia 1600–1800-luvun Espanjan siirtomaavallan ajoilta sekä 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Näyttely on järjestetty yhteistyössä The Phoebus Foundationin kanssa, jonka omistuksessa on yksi latinalaisamerikkalaisen taiteen merkittävimpiä kokoelmia Euroopassa.

”Meistä on upeaa, että saamme latinalaisamerikkalaisen kokoelmamme Belgian ulkopuolelle ensimmäistä kertaa! Suurin osa teoksista on restauroitu ja kunnostettu varta vasten tätä näyttelyä varten. Se on todellinen nautinto silmälle, sillä nyt jokainen työ näyttää parhaat puolensa”, The Phoebus Foundationin toimitusjohtaja Katharina Van Cauteren iloitsee.

”Näyttelyn keskeinen teema ovat Latinalaisen Amerikan taidesuhteet Euroopan kanssa, erityisesti eurooppalaisen taiteen vaikutus Latinalaisen Amerikan taiteeseen. Näyttelyssä yhdistyy kaksi eri ajanjaksoa: Siirtomaamenneisyyden avaaminen taustoittaa 1900-luvulla jo itsenäisten Latinalaisen Amerikan maiden taiteen tarkastelua. Molemmista aikakausista näemme, miten eurooppalaisuus yhdistyi paikallisten alkuperäiskansojen perinteeseen, ja tuloksena oli Latinalaiselle Amerikalle ominainen kuvakieli”, kuraattorit Sirje Helme ja Kadi Polli esittelevät näyttelyä.

 

Diego Rivera. Pieni tanssija (Tanssiva poika Huejotzingosta). Noin v. 1946. Akvarelli, muste. © The Phoebus Foundation, Antwerpen
Wifredo Lam Nimetön. 1947. © The Phoebus Foundation, Antwerpen

 

Edustettuina ovat latinalaisamerikkalaisen taiteen suuret nimet, kuten Diego Rivera, Joaquín Torres-García, Roberto Matta, Julio Alpuy, Antonio Berni ja Fernando Botero sekä tämän vuoden Venetsian biennaalissa runsaasti huomiota osakseen saaneet Líbero Badíi ja Wifredo Lam. Yhteensä esillä on satakunta teosta – niistä suurimmat ovat 2–3 metriä korkeita veistoksia.

Näyttelykokonaisuuteen liittyy läheisesti Kumun 4.kerroksen projektihuoneessa esillä oleva englantilaisen surrealistitaiteilijan ja kirjailijan Leonora Carringtonin (1917–2011) seitsemän maalausta. Carrington vietti suuren osan elämästään Meksikossa. Viime vuosina Carringtonin hyvin omintakeinen tuotanto on saanut osakseen kosolti huomiota, ja hänestä on tullut taidemarkkinoiden arvokkain brittiläinen naistaiteilija. 

Torstaina 27.6. kiinnostuneille tarjoutuu ainutkertainen mahdollisuus osallistua The Phoebus Foundationin maalauskonservaattorin Carlos Gonzálezin englanninkieliseen erikoiskierrokseen, jossa konservoija kertoo esillä olevien siirtomaakauden teosten kiehtovimpia konservointitapauksia. Näyttelyä juhliva kesäinen pihafestivaali järjestetään Kumussa 24.8., jonne kaikki vieraat ovat tervetulleita.

”Historia ja mystiikka”. Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa -näyttely Kumun suuressa salissa ja Leonora Carringtonin töiden näyttely 4. kerroksen projektitilassa ovat esillä 3.11.2024 saakka.

 

Lue myös:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Historia ja mystiikka Kumu latinalaisamerikkalainen Latinalaisen Amerikan taide ja Eurooppa näyttelyt taidenäyttelyt viron taidemuseo

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää