Tuoretta tietoa Virosta
29.4.2020 | Viro

Suomi pohtii rajojen avaamista – Viron ja Suomen välinen raja avataan todennäköisesti ensimmäisenä

Suomi pohtii rajojen avaamista – Viron ja Suomen välinen raja avataan todennäköisesti ensimmäisenäUlkoministeri Pekka Haavisto kertoi Viron yleisradion haastattelussa, että Suomen ja Viron välinen raja avataan todennäköisesti aluksi työmatkaliikenteelle ja vasta sen jälkeen matkailijoille.

Suomen hallitus alkaa sunnuntaina käsitellä Suomen ja Viron välisen rajan avaamista, uutisoi Viron yleisradioyhtiö ERR keskiviikkona 29. huhtikuuta.

Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi ERR:in haastattelussa, että todennäköisesti ensimmäiseksi Suomen ja Viron välinen raja avataan työmatkaliikenteelle ja vasta sen jälkeen matkailijoille.

Aluksi voi olla myös muita rajoituksia, mutta Haavisto painotti, ettei niiden suhteen ole vielä tehty päätöksiä.

”Ymmärrämme hyvin, että Suomen ja Viron suhteet ovat läheiset. Suomessa työskentelee paljon virolaisia, monilla suomalaisilla on Virossa loma-asuntoja ja he ovat tottuneet viettämään lomaansa Virossa. Kun terveystilanne sen sallii, nämä rajat aukeavat ensimmäisenä”, sanoi Haavisto ERR:in haastattelussa.

Viron ja Suomen ulkoministerit keskustelivat ajankohtaisista teemoista videoneuvottelun välityksellä tiistaina 28. huhtikuuta. Viro ja Suomi ovat luoneet yhteisen työryhmän koronasta aiheutuneiden kysymysten selvittämiseksi.

Laivojen henkilöliikenne Virosta Suomeen keskeytettiin 11. huhtikuuta.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
eckerö line korona korona laivoilla koronavirus viro laivaliikenne korona pekka haavisto tallink korona viking line korona viro rajat korona

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää