31.3.2020 | Viro
Verkkouutinen Suomen päätös näkyy laivaliikenteessä – matkustajaliikenne Virosta Suomeen loppunee toistaiseksi täysin
Poikkeustilan takia hyvin vähäiseksi muutenkin muuttunut matkustajaliikenne laivoilla Virosta Suomeen päättyy ilmeisesti kokonaan tällä viikolla.
Suomen hallitus päätti maanantaina 30.3. jatkaa poikkeusoloihin liittyviä toimia ainakin 13. toukokuuta saakka. Päätökseen kuului aloittaa valmistelu Suomeen suuntautuvan laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi. Tavara- ja rahtiliikenne säilyy ennallaan ja Suomesta voi edelleen matkustaa laivalla pois, luonnollisesti poikkeustilan matkustusrajoitukset ja karanteeniajat huomioiden.
Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa Tallinkin viestintäpäällikkö Katri Link kertoo, että Suomen Väylävirasto (ent. Liikennevirasto) on lähettänyt laivayhtiöille pyynnön lopettaa matkustajaliikenne Virosta Suomeen mahdollisimman nopeasti ja toistaiseksi. Linkin mukaan Tallinkin matkustajaliikenne loppuu tämän viikon torstaina tai perjantaina. Link sanoo, että muualta Euroopasta Suomeen palaavia suomalaisia on Euroopassa vielä jonkin verran, joiden kotiinpaluun helpottamiseksi matkustajaliikenteen lopettamista voidaan vielä muutama päivä odottaa.
Link toteaa, että suurin osa matkustajaliikenteestä laivoilla on jo joka tapauksessa rahdin kuljettajia.
Tallinnan ja Helsingin välillä liikennöivät tällä hetkellä Tallink Megastar, Eckerö Linen Finlandia sekä Viking XPRS. Kaikilla laivoilla on normaalista poikkeavat aikataulut.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestacorona tallinnassa
eckerö line korona
korona laivoilla
koronavirus virossa
laivaliikenne korona
tallink korona
viinatehdas koronavirus viro
viking line korona
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää