- alkuvuodesta kasvua edellisvuoteen 5,3 prosenttia
Teksti Mikko Savikko
Kuva Visit Tallinn / Kaupo Kalda
Tallinna Sadam kerää tietoa saapuneista ja lähtevistä matkailijoista kuukausittain.
Tilastosta näkee matkailijoiden kotimaan, sukupuolen ja iän. Jokainen maassa käyvä suomalainen merkitään tilastoon kaksi kertaa eli mennessä ja takaisin tullessa.
Suomalaiset kulkivat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Tallinnan sataman kautta viime vuonna 1,55 miljoonaa ja tänä vuonna 1,63 miljoonaa kertaa. Yksinkertaistettuna siis tämän vuoden kuutena ensimmäisenä kuukautena kävi 815 000 suomalaismatkailijaa, joka on 5,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tyypillisesti heinäkuu on suosituin matkustamiskuukausi, jolloin Virossa käydään lähes saman verran kuin kesä- ja helmikuussa yhteensä.
Sataman tilastosta voi nähdä myös suomalaisten matkailijoiden ikäprofiilin. Suurimmat matkustavat ikäluokat ovat välillä 40–64. Naisia ja miehiä ensimmäisen puolen vuoden aikana kävi lähes yhtä paljon eli naisia 50,45 prosenttia ja miehiä 49,55 prosenttia. Alle 20-vuotiaita Viron-kävijöitä oli noin 15 prosenttia ja yli 65-vuotiaita 17 prosenttia.
Suomalaisten matkailua seuraa myös Viron keskuspankki, Eesti Pank. Tietoa kerätään matkailijoiden matkapuhelimien dataa käyttäen. Uusin, puolen vuoden matkailijatilasto julkaistaan elokuun alussa.
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää