Tuoretta tietoa Virosta
30.10.2020 | Ostokset

Suomalaismerkit Marimekko ja Antti Tapani rantautuivat Viroon

Teksti ja kuva Silja Hurskainen

Suomalaismerkit Marimekko ja Antti Tapani rantautuivat ViroonTallinnan Kaubamaja-tavaratalon kodin sisustuksen osastolla on avattu Marimekon tuotteille oma alue.

Tallinnan Kaubamaja-tavaratalon näyteikkunassa on muutaman viikon ajan näkynyt suomalaiselle hyvin tuttuja värejä ja kuoseja. Syyskuun lopulla Kaubamajan valikoimiin tuli ensimmäisen kerran Marimekon tuotteita.

Suomalaisen klassikkomerkin tulo Kaubamajaan oli osa tavaratalon toisen kerroksen kodin sisustuksen osaston (Kodumaailm) muutosta. Osasto on nyt muuttanut ilmettään ja rakennettaan kokonaan, missä yhteydessä Marimekkokin on saanut osastolta oman alueensa.

Marimekon tuotteita saa Virossa Kaubamajan lisäksi ainakin Stockmannilta. Omaa erillistä Marimekon myymälää suomalaismerkillä ei Virossa ole. 

Toisenlaista suomalaistyyliä edustaa Viron Prismoihin lokakuussa myyntiin tullut Antti Tapani -vaate- ja asustemallisto.

Kyseessä on laulaja Antti Tuiskun keväällä lanseeraama mallisto, johon kuuluu rentoja katu- ja urheilutyylisiä vaatteita, laukkuja ja jalkineita. Malliston tyyliä kuvaillaan englanninkielisellä athleisure-sanalla, joka yhdistää urheilun ja vapaa-ajan yhdistävällä (athletics + leisure).

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kaubamaja ostokset Prisma Tallinna

22.9.2023 | Ostokset

Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku

Unohdettu kala, joka oli kerran kuninkaiden herkku

Vuosittainen nahkiaisfestivaali järjestetään Narva-Jõesuussa huomenna kello 10–17. Tapahtumassa voi maistella erilaisia nahkiaisannoksia, ostaa kalaa mukaan, nauttia markkinahumusta ja livemusiikista. … Lue lisää

21.9.2023 | Ostokset

Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas

Designin yö -festivaali on käynnistynyt – Tänä vuonna ohjelma on runsas

Design-viikon ohjelma on monipuolinen. Festivaali tarjoaa muotia, muotoilua, taidetta, näyttelyitä, työpajoja, opastettuja kierroksia ja muotinäytöksiä. Alle listattu muutamia kiinnostavia … Lue lisää

16.9.2023 | Ostokset

Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla

Tallinnassa juhlitaan muotia ja muotoilua Designin yö -festivaaleilla

Maanantaina 18.9. starttaa suosittu viikon mittainen Designin yö -festivaali Krullin korttelissa Tallinnassa. Tapahtuma kerää yhteen teollisen muotoilun ammattilaisia ympäri … Lue lisää

16.9.2023 | Ostokset

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina kokoonnutaan syysmarkkinoille juhlistamaan virolaista leipää

Sunnuntaina 17.9. vietetään virolaisen leivän päivää Viron ulkoilmamuseossa. Markkinoilta voi ostaa laadukasta ja käsintehtyä leipää, kokeilla jauhojen valmistusta perinteisellä … Lue lisää

10.9.2023 | Ostokset

Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi

Stockmann viettää 30-vuotisjuhliaan näyttävästi

Torstaina 14.9. Tallinnan Stockmann viettää 30-vuotista taivaltaan näyttävästi monin tavoin ja tapahtumin. Tavaratalon johtaja Marge Türner kertoo, että kehitystyö … Lue lisää

2.9.2023 | Ostokset

Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan

Maaseutu saapuu tänään Tallinnaan

”Maaseutu saapuu kaupunkiin” –tapahtuma järjestetään tänään (2.9.) Põhjala-tehtaanalueella. Paikalla on yli 70 tuottajaa ympäri Viroa ja maaseudun antimia voi … Lue lisää

1.9.2023 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

25.8.2023 | Ostokset

Kuutosen ratikalla Koplin perälle – Pohjois-Tallinnan kätketty boheemialue ja kulttuurikeskus

Kuutosen ratikalla Koplin perälle – Pohjois-Tallinnan kätketty boheemialue ja kulttuurikeskus

Põhjala-tehtaan boheemit putiikit Pohjois-TallinnanKoplin asuinalueella sijaitsevan Põhjala-tehtaan alueenvanhoista tehdashalleista ovat löytäneet kodin lukuisat luovan alan yrittäjät. Rouheassa tehdasmiljöössä tarjoavat … Lue lisää