Tuoretta tietoa Virosta
25.9.2020 | Viro

Suomalainen voi edelleen matkustaa Viroon – Suomeen palatessa on rajatarkastus ja suositus karanteenista

Uudet matkustusrajoitukset astuvat voimaan maanantaina 28. syyskuuta. Lue kooste, mitä tällä hetkellä matkustusrajoituksista tiedetään.
Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Suomalainen voi edelleen matkustaa Viroon – Suomeen palatessa on rajatarkastus ja suositus karanteenistaMoni suomalainen miettii tällä hetkellä, pääseekö lokakuussa Tallinnaan syyslomalle. On vielä mahdollista, että Viro muuttuu liikennevalomallissa vihreäksi lokakuun aikana. THL päivittää liikennevalomallia viikottain.

Suomen valtioneuvosto on päättänyt ottaa käyttöön uusia, useita maita koskevia maahantulon rajoituksia, jotka astuvat voimaan maanantaina 28. syyskuuta. 

Rajoitukset koskevat myös matkailua Virosta Suomeen. Saapuminen Virosta Suomeen lomamatkatarkoituksessa ei ole sallittua maanantaista 28. syyskuuta klo 00:00 alkaen. 

Suomalaisen on hyvä muistaa, että kaikki maat päättävät itsenäisesti omista maahantulon ehdoistaan. Viro ei ole muuttanut omia maahantulon edellytyksiään, joten Suomesta pääsee edelleen Viroon ilman karanteenivaatimusta Virossa. Mahdolliselle vapaa-ajan matkalle Viroon lähtevän tulee kuitenkin huomioida 14 vuorokauden omaehtoinen karanteeni Suomeen palatessa.  

”Suomen kansalaisella ja Suomessa asuvalla on aina oikeus palata Suomeen, ja jokaisella on oikeus halutessaan lähteä Suomesta, ellei oikeutta ole lailla rajoitettu”, muistutetaan Valtioneuvoston torstaina 24.9. julkaistussa tiedotteessa

Suomen hallitus kuitenkin suosittelee välttämään tarpeetonta matkustamista maihin, joista on voimassa maahantulon rajoituksia eli niin kutsuttuihin THL:n liikennevalomallin punaisiin maihin. Viro kuuluu punaisten maiden joukkoon. 

 

Uudet rajoitukset Virosta Suomeen tuleville 28.9. alkaen 

Käytännössä Suomen uusi päätös tarkoittaa, että 28.9. alkaen:

– Vapaa-ajan matkustaminen Virosta Suomeen ei ole sallittua

– Virosta Suomeen tullessa on rajatarkastus satamassa.

– Virosta Suomeen tulevalle matkustajalle suositellaan 14 vuorokauden omaehtoista karanteenia (lue omaehtoisen karanteenin määritelmä tästä THL:n linkistä

 

Työmatkailu Virosta Suomeen voi jatkua ilman karanteenia Suomessa. Työn perusteella Suomeen saapuvan tulee varautua todistamaan työsuhteensa rajatarkastuksen yhteydessä. Muita hyväksyttyjä syitä saapua Suomeen ovat paluuliikenne Suomeen, kauttakulkuliikenne tai muu välttämätön syy.

Tietoa siitä, millaisia rajoituksia Suomesta Viroon työmatkalle lähtevään suomalaiseen kohdistuu Suomeen palatessa, ei vielä ole. 

1.10. alkaen vapaa-ajan matkailija voi halutessaan lyhentää omaehtoista karanteenia kahdella vapaaehtoisella koronatestillä. Lue lisää omaehtoisen karanteenin lyhentämisestä sisäministeriön tiedotteesta.  

 

Rajatarkastus Suomessa – muista passi tai henkilökortti

Rajatarkastus Suomessa alkaa 28. syyskuuta. Suomen kansalaisella tulee Viroon matkustaessaan olla mukana passi tai poliisin myöntämä henkilökortti. 

Kannattaa myös huomioida, että passintarkastus voi kestää, joten kärsivällisyys on tarpeen. Jonottaessa on hyvä pitää riittävä turvaväli muihin ihmisiin. 

Virosta Suomeen lähtiessä voi jo Tallinnan satamassa kohdata Suomenlahden merivartioston rajavartijoita. He jakavat tietoa Suomeen pyrkiville matkustajille Suomeen maahanpääsyn edellytyksistä. Sama käytäntö oli keväällä, kun maahantulorajoitukset Suomeen tulivat voimaan.  

Suomen Rajavartiolaitoksen sivuilta löytyy lisää tietoa rajanylitykseen liittyen.

 

Liikennevalomallia päivitetään viikoittain – rajoitukset voivat muuttua myös Viron suhteen

Koronavirustartuntojen määrä Virossa on kasvanut selvästi syyskuun aikana. Taudin ilmaantuvuusluku Virossa on nyt 36,57 (tilanne 25.9.).

Suomen määrittelemä maahantulon rajoitusten raja-arvo on 25. Koska THL päivittää liikennevalomallia viikottain, Viro voi muuttua vihreäksi maaksi jo viikkoa myöhemmin, jos tartuntamäärät laskevat nopeasti. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus matkailu

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää