Tuoretta tietoa Virosta
27.11.2025 | Kulttuuri

Sukella satujen maailmaan kierrätystaiteen näyttelyssä

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Pärnun nykytaiteen museo

Sukella satujen maailmaan kierrätystaiteen näyttelyssä

 

Tämän vuoden Anna uusi elämä näyttelyn teemana on satujen maailma. Saduissa säännöt eivät päde, vaan tarinankertojan mielikuvitus ohjaa meitä. Yhdessä hetkessä eri aikakausien sankarit voivat kohdata ja jokainen unelma voi käydä toteen. Näyttely on avoinna 8. maaliskuuta 2026 saakka.

Näyttelyssä taiteilijat ovat tarinankertojia, jotka kirjoittavat omat tarinansa taideteoksiin. Minne ne vievät katsojan, riippuu katsojan valmiudesta lähteä matkalle sadun maailmaan.

Anna uusi elämä -näyttelysarjassa teokset on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Tämän vuoden näyttelystä löytyy teoksia, jotka on tehty muun muassa palosammuttimista, vanhoista instrumenteista, muovista, rukinpyöristä, luetuista sanomalehdistä, ruokailuvälineistä, rikkoutuneesta lasista ja monesta muusta materiaalista.

Näyttelyn tavoitteena on antaa uusi elämä vanhoille tavaroille ja materiaaleille. Arkipäiväisten esineiden käyttötarkoitus ja merkitykset muuttuvat luovan prosessin aikana. Esineen ei tarvitse täyttää enää samaa tehtävää kuin aiemmin. Taidenäyttelyn kuraattori on Marie Virta.

Ryhmänäyttelyssä on mukana yli 60 taitelijaa. Tutustu Viron nykytaiteen museon kaikkiin näyttelyihin täällä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
anna uusi elämä kierrätystaide näyttelyt pärnun nykytaiteen museo taidenäyttelyt tapahtumat Uue Kunsti Muuseum

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää

27.11.2025 | Kulttuuri

Georgialainen tanssiryhmä kiertueella Virossa

Georgialainen tanssiryhmä kiertueella Virossa

Georgialainen tanssiryhmä saapuu esiintymään Viroon 28.–30. marraskuuta. Ensimmäinen esitys nähdään Jõhvissa, toinen Tallinnassa ja kolmas Tartossa. Tämä Georgian kuninkaallisesta … Lue lisää