Vanha tuttu sataman Norde Centrum raikasti ilmeensa moderniksi Nautica-keskukseksi.
Joulun lähestyessä Viron valikoimat jouluostosreissuun sen kuin paranevat. Laivalla Viroon tulevalle näkyvin uudistus on D-terminaalin kupeessa sijaitsevan Norde Centrumin muuttuminen Nautica-keskukseksi. Vanha ostari on laitettu kaikin puolin uusiksi.
Sisältä löytyy kätevästi viime hetken ostoksiin sopivia shoppailumahdollisuuksia. Lukuisat erilaiset vaatekaupat, kosmetiikkapuodit, apteekki, ruokakauppa, virolaisten matkamuistojen liikkeet ja myös alkoholiliike takaavat, että juuri ennen laivalle menoa voi saada tarvittavat ostokset mukaan.
Tallinnassa ostosintoisia palvelevat entiseen tapaan suuret ostoskeskukset Ülemistessä, Rocca al Maressa ja Kristiinessä, joista kaikista löytää saman katon alta jokseenkin kaiken.
Sataman ja keskustan välillä sijaitseva Rotermannin alue puolestaan houkuttelee hieman tavallisesta poikkeavalla merkkivalikoimalla ja kiinnostavalla miljööllä.
Etelä-Viroon matkustavan ei kannata ohittaa Tarton Lõunakeskusta. Etelä-Viron suurin ostoskeskus on todellinen kaikkien palvelujen keskus. Se sopii säällä kuin säällä ajanviettopaikaksi koko perheelle.
Keskuksessa on luistelukenttä, kuuden salin elokuvateatteri, kuntokeskus, seikkailupuisto ja tiedekeskus AHHAAn 4D-elokuvateatteri. Ostoskeskuksen alueella voi jopa majoittua hotelli Sophiassa.
The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää
Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää
21.11.2025 | Ostokset
Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia
Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää
18.11.2025 | Ostokset
Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu
Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun
Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää
4.11.2025 | Ostokset
Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä
Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää
1.11.2025 | Ostokset
Martin markkinat Tallinnassa
Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää