Tuoretta tietoa Virosta
9.4.2026 | Kulttuuri

Sepultura kesällä Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Tallinn Rock Festival / Stephanie Veronezzi

Sepultura kesällä Tallinnassa

 

Lähes 40 vuotta heavy metal -musiikin vaikutusvaltaisimpiin nimiin kuulunut Sepultura  esiintyy Tallinnassa tänä kesänä. Brasiliasta lähtöisin oleva bändi nousee 2.8. lavalle osana Unibet Arenan ulkoilma-alueella vietettävää Tallinn Rock Festival 2026 -tapahtumaa.

Vuonna 1984 perustettua Sepulturaa on pitkään pidetty yhtenä thrash and groove -musiikkityylin pioneereista. Yhtye yhdistelee soundiinsa aggressiivisen metallimusan elementtejä, brasilialaisia rytmejä sekä poliittisia teemoja. Vuosikymmenten mittaan bändi on kasvattanut fanikuntansa maailmanlaajuiseksi albumeillaan kuten ”Roots”, ”Chaos A.D.” ja ”Arise”. Heidän live-esiintymisensä tunnetaan intensiivisestä otteesta, soittoteknisestä tarkkuudesta ​​sekä tiiviistä kontaktista yleisön kanssa.

Sepulturan kesäinen Tallinnan-keikka on osa bändin laajempaa kiertuetoimintaa, joka viime vuosina on keskittynyt yhtyeen pitkän uran ja musiikillisen perinnön juhlistamiseen. Settilista kattaa tavallisesti sekä klassikkoja että uudempia kappaleita, joten yleisöllä on mahdollisuus saada kattava yleiskuva bändin luomistyön kehityskaaresta.

Tallinn Rock Festivalin avajaisiltana 31.7. Scorpions juhlii 60-vuotista taivaltaan, ja seuraavan illan tähtenä on vuorossa Godsmack. Koska Scorpions on kotoisin Saksasta, Godsmack Yhdysvalloista ja Sepultura Brasiliasta, voitaneen turvallisesti väittää, että festivaalin järjestäjät ovat tuomassa Tallinnaan joukon parhaita pohjoisamerikkalaisia, eteläamerikkalaisia ​​ja eurooppalaisia ​​yhtyeitä.

Lisätietoja sekä festaripasseja ja lippuja yksittäisiin tapahtumapäiviin on saatavilla täältä.



The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Godsmack konsertti rock Scorpions Sepultura Tallinna Tallinn Rock Festival tapahtumat

9.4.2026 | Kulttuuri

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa

Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa

Viime kesänä uutisoimme Tarttoon, Kaubamaja-ostoskeskuksen ja Vanhankaupungin väliseen Keskuspuistoon rakennettavan suuren Siuru-kulttuurikeskuksen asemakaavahyväksynnästä. Moderniin Siuruun tulevat uudet tilat Tarton … Lue lisää

8.4.2026 | Kulttuuri

Pink Floyd -aiheinen konsertti Tallinnassa

Pink Floyd -aiheinen konsertti Tallinnassa

Pink Floyd on yksi historian ikonisimmista yhtyeistä, ja jopa he, jotka eivät tunne yhtyeen musiikkia tarkemmin, ovat todennäköisesti kuulleet … Lue lisää

7.4.2026 | Kulttuuri

Tallinnan ilmainen museosunnuntai ja EKKM 20

Tallinnan ilmainen museosunnuntai ja EKKM 20

Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteiden ilmaista vierailusunnuntaita vietetään Suomessa tänään päättyvien pääsiäispyhien myötä poikkeuksellisesti alkavan viikon lopulla eli 12.4. Kevätkauden viimeisiä … Lue lisää

7.4.2026 | Kulttuuri

Viinimessut Tallinnassa

Viinimessut Tallinnassa

Tämän viikon torstaina ja perjantaina 9.–10.4. Tallinnan sataman viereisessä Kultuurikatel-tapahtumakeskuksessa järjestetään joka toinen vuosi pidettävät viinimessut eli Veinimess 2026. … Lue lisää

6.4.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.3.–31.12. BrickExpo, Tallinna Uuteen Lego-näyttelytilaan Ülemisten toimistokorttelissa on asetettu esille yli sadan suuren ja osin harvinaisenkin rakennussarjan valmiit mallit … Lue lisää

4.4.2026 | Kulttuuri

TMW 2026 on suurempi ja parempi kuin koskaan

TMW 2026 on suurempi ja parempi kuin koskaan

Vuosittainen kansainvälinen musiikkifestivaali Tallinn Music Week 2026 järjestetään jo tulevalla viikolla eli 9.–12.4. Vuonna 2009 alkunsa saamisen jälkeen siitä … Lue lisää

2.4.2026 | Kulttuuri

Grease-musikaali Tallinnassa

Grease-musikaali Tallinnassa

Yksi popkulttuurin ikonisimmista ja laajimmin tunnetuista musiikkiteatterituotannoista, rock’n’roll- ja fiftarihenkinen “Grease” esitetään huhtikuun alkupuolella kolmena iltana eli 7.-9.4. Tallinnan … Lue lisää

1.4.2026 | Kulttuuri

Suuri äänilevy- ja fanituotekirppari tulee taas

Suuri äänilevy- ja fanituotekirppari tulee taas

Tallinn Music Week on yksi Pohjois-Euroopan tärkeimmistä musiikkifestivaaleista. Vuonna 2009 vaatimattomana alkanut tapahtuma on kasvanut kenties Viron tärkeimmäksi vuosittaiseksi … Lue lisää