Tuoretta tietoa Virosta
20.9.2023 | Kulttuuri

Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta

Teksti Susanna Poikela

Kuvat Ville Huuri, Aki Tulikari

Semmareiden minikiertue starttaa Tartosta

 

Seminaarimäen mieslaulajat eli Semmarit on a cappella yhtye Suomesta. Lauluryhmän minikiertue starttaa huomenna 21.9. Tartosta, josta yhtye jatkaa matkaa Viljandin kautta Tallinnaan. Tallinnan konsertti järjestetään Fotografiskassa.

Lauluyhtyeessä laulaa kahdeksantoista miestä ja esitykset ovat sekoitus musiikkia, tanssia ja draamaa. Semmareitten keikoilla panostetaan visuaalisuuteen ja näyttömätaiteeseen. Kuulijan korvia hivelee komeat äänet ja silmiä viihdyttävä show.

Semmareilla on pitkä historia. He ovat julkaisseet useita albumeja, tehneet lukemattomia televisio-esiintymisiä ja heillä oli jopa oma TV-sarja. He ovat hyvin tunnettuja ja rakastettuja kotimaassaan. Suomen kiertueiden lisäksi he ovat esiintyneet paljon myös ulkomailla (mm. Ruotsi, Sveitsi, Kiina, Yhdysvallat, Kanada, Skotlanti) ja edustaneet maataan EXPO-maailmannäyttelyissä Lissabonissa 1998, Hannoverissa 2000 ja Dubaissa 2020.

Viron minikiertueen yhteydessä esitetään myös erikoislavanumero ”Hüppa Kaela!”. Lisäksi kuullaan rytmimusiikin viulistua Liis Lutsojaa, joka astuu musisoimaan miesköörin rinnalle Viron keikoilla. 

 

Konsertit:

21.9. kello 19.00, Tubina-sali, Tartto.

22.9. kello 19.00 Pärimusmuusika Ait, Viljandi.

23.9. kello 21.00 Fotografiska, Tallinna.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
a capella konsertit musiikki Seminaarimäen mieslaulajat Semmarit Tallinna tartto Viljandi

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää