Tuoretta tietoa Virosta
9.5.2016 | Ostokset

Sataman suosittu ostospaikka

Sataman suosittu ostospaikka

Sadama Market on monelle suomalaiselle tuttu paikka.

 

Vuonna 2004 perustetulla yrityksellä on sataman D-terminaalissa viisi eri myymälää. Terminaalirakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitseva alkoholiliike on suosittu niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa. Suurin asiakasryhmä on suomalaiset, kertoo satamakaupan myyntijohtaja Riina Vanatoa.

Toisen kerroksen outlet-myymälä on saattanut jäädä joiltakin huomaamatta, mutta sinne kannattaa ehdottomasti mennä. Tarjolla on vaatteita, koruja, jalkineita, laukkuja ja parfyymeja laatubrändeiltä. Edustettuina ovat muun muassa Esprit, Tommy Hilfiger ja Desigual.

”Meillä on säännöllisesti myös kampanjoita, joissa hinnoista saa vielä 50 prosenttia alennusta”, vinkkaa Riina Vanatoa. Seuraava alepäivä on 7.5., jolloin tuotteiden hinnat alkavat yhdestä eurosta.

 

Terminaalin kolmannesta kerroksessa sijaitseviin myymälöihin pääsevät vain lipun ostaneet matkustajat. Lippuportin jälkeen voi ostoksia suorittaa parissa eri myymälässä, joista toinen on erikoistunut matkamuistoihin. Sieltä on kätevää hankkia tuliaiset vaikka koko perheelle. Tarjolla on vaatteita, koruja, aurinkolaseja sekä virolaisia käsitöitä katajalusikoista kynttilöihin.

Toisessa myymälässä on laajan alkoholivalikoiman lisäksi tarjolla virolaisia elintarvikkeita juustoista makeisiin.

 

Automatkustajien ostospaikka sijaitsee juuri ennen check in -pistettä. Sinne on helppo pistäytyä ennen laivaan menoa, koska autolla pääsee aivan oven eteen ja pysäköinti on sallittu ostosten teon ajaksi. Myymälä on keväällä saanut remontin myötä uuden ilmeen.

Vanatoan mukaan siellä on Sadama Marketin suurin alkoholivalikoima, joka myös uudistuu jatkuvasti. Muun muassa luomuviinejä ja käsityöoluita on tullut lisää valikoimiin. Myydyimpiä oluita ovat A.Le Coq, Saaremaa tuulik ja Karl Friedrich.

”Työntekijämme osaavat suositella tuotteita asiakkaille ja auttavat mielellään muutenkin. Tarpeen vaatiessa automyymälässä saa myös kantoapua auton luokse.”

Hän suosittelee hankkimaan myös kanta-asiakaskortin, jolla saa alennusta kaikista ostoksista. Kortilla saa myös muita hyviä etuja. 

 

Mistä löytää?
Sadama Market, D-terminaali,
Lootsi 13, Tallinna.
www.sadamamarket.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

KUVAT MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

29.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman kesäkuun tarjoukset

Mainos Prisman kesäkuun tarjoukset

15.5.2025 | Ostokset

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Loppuviikko täynnä tapahtumia 

Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää

4.5.2025 | Ostokset

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut

Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää

1.5.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman toukokuun tarjoukset

Mainos Prisman toukokuun tarjoukset

22.4.2025 | Ravintolat

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vappulounas raikkaassa ulkoilmassa

Vaikka kevät alkoi virallisesti jo kuukausi sitten, paras tapa toivottaa se todella tervetulleeksi on nauttia kolmen ruokalajin ateria Viron … Lue lisää

10.4.2025 | Ostokset

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa

Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää

28.2.2025 | Ostokset

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille

Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää

23.2.2025 | Ostokset

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia

Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää