Tuoretta tietoa Virosta
30.10.2022 | Kulttuuri

Saksalainen syntetisaattoripopin jättiläinen Camouflage esiintyy ensi syksynä Virossa

Teksti Timo Huttunen
Kuva Klaus Mellenthin

Saksalainen syntetisaattoripopin jättiläinen Camouflage esiintyy ensi syksynä Virossa

 

Kappaleistaan ”The Great Commandment”, ”Love Is A Shield”, ”Suspicious Love” ja ”Bad News” tunnettu saksalainen Camouflage-yhtye konsertoi Tallinnassa Alexelan konserttitalossa ensi vuonna 27. lokakuuta.

Camouflage-bändin perustivat vuonna 1984 laulaja Marcus Meyn sekä kosketinsoittajat Heiko Maile ja Oliver Kreyssig. Vuonna 1987 uudelleen nauhoitettu debyyttisingle ”The Great Commandment” nousi Billboardin ”Dance Club Songs” -listan ykköseksi.

Albumi ”Voices and Images” julkaistiin vuonna 1988. Levyssä oli vaikutteita uuden aallon syntetisaattoripopista. Mukana oli myös selvästi tunnistettavia Depeche Mode -vaikutteita.

Vuotta myöhemmin albumi ”Methods of Silence” vielä laajensi Camouflagen äänipalettia.

Oliver Kreyssig jätti ryhmän henkilökohtaisista syistä. Maile ja Meyn jäivät duoksi. Yhtyettä täydensi joukko studiomuusikoita. Vuonna 1991 julkaistiin albumi ”Meanwhile”, joka etääntyi synkkapopista ja sisälsi suuremman määrän perinteisillä instrumenteilla soitettua musiikkia.

Camouflage on julkaissut yhteensä kahdeksan studioalbumia, joista viimeinen ”Greyscale” julkaistiin vuonna 2015.

Rajoitettu määrä Camouflage-konsertin lippuja on jo nyt myynnissä Piletilevi-verkkosivulla.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
alexela-konserttitalo Camouflage konsertti pop studioalbumi syntetisaattori The Great Commandment

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää