Tuoretta tietoa Virosta
14.4.2019 | Ostokset

Sähköinen resepti tunnetaan Tallinnan apteekeissa

Sähköinen resepti tunnetaan Tallinnan apteekeissaVirolaisissa apteekeissa, kuten kuvan Benu-apteekissa, suomalainen sähköinen resepti alkaa olla jo tuttu.

Muista tehdä Omakantaan suostumus ennen matkaa.

 

Suomalaisten lääkäreiden sähköisesti määräämät lääkkeet on voinut ostaa Viron apteekeista muutaman kuukauden ajan.

Vaivattomaksi ja helpoksi kuvattu toimenpide ei ole kaikissa apteekeissa vielä ihan jokapäiväistä, mutta ei myöskään harvinaista. Todennäköisesti kesää kohden, kun matkailijoiden määrä kasvaa, käytetään yhä enemmän tätä Euroopassa ainutlaatuista palvelua.

Oleellista on, että suomalainen asiakas on jo etukäteen antanut Omakanta-palvelun kautta luvan reseptitietojen luovuttamiseen virolaisille apteekeille. Suostumuksen voi halutessa myös peruuttaa milloin tahansa.

Etuna on, että Virossa ja etenkin Tallinnassa osataan apteekeissa riittävän hyvin suomea. Sähköisessä reseptissä annostusohje on asiakkaan kielellä. Useimmiten vaikuttavien aineiden nimet ovat sukulaiskielissämme lähes samoja. Lääkkeiden kauppanimet voivat poiketa maiden välillä.

 

Kolesterolilääke simvastatiini on Virossa huomattavasti Suomen hintoja edullisempaa.

Ostaessa reseptilääkkeitään virolaisessa apteekissa pitää suomalaisen todistaa henkilöllisyytensä joko passilla tai henkilökortilla. Esimerkiksi ajokortti ei kelpaa tunnistautumiseen. Sähköisellä reseptillä ei myöskään saa ostaa toisen henkilön puolesta lääkkeitä virolaisesta apteekista.

Tallinnassa Narva maantee 7:ssä sijaitsevan Benu-apteekin johtaja Lia Kaljuste kertoo The Baltic Guidelle, että suomalaiset ovat käyttäneet uutta palvelua jo viikottain.

”Vaikka toiminta on ollut mahdollista vasta vähän aikaa, ovat asiakkaat tietoisia muun muassa siitä, että heidän pitää hakea myöhemmin lääkkeistä Kelalta korvausta. Siksi onkin tärkeää, että annamme aina lääkkeistä kuitit, joista selviävät vaikuttavat aineet. Pari kertaa on ollut niin, että asiakas ei ole antanut ennen käyntiään vaadittavaa suostumusta ja näin ollen emme ole voineet käyttää palvelua”, Lia Kaljuste sanoo.

”Suomalaiset ovat kommentoineet jonkin verran lääkkeiden hintoja ja olen ymmärtänyt, että monissa lääkkeissä maidemme välillä hintaero voi olla merkittävä ja toisissa vain vähäinen.”

 

Virossa henkilökorttia (id-korttia) käytetään niin sairausvakuutus- kuin yritysten kanta-asiakaskorttinakin.

”Virolaiset asiakkaat voivat liittää apteekkimme kanta-asiakkuuden vaivattomasti id-korttiinsa. Suomalaisille tarjoamme ilmaiseksi etuja mahdollistavan kanta-asiakaskortin”, kertoo Kaljuste. 

 

Muista tämä digireseptin käytöstä Virossa:

Käy antamassa suostumus reseptitietojen luovutukseen Omakanta-palvelussa ennen matkaa.

Varmista omalääkäriltäsi, voiko virolainen apteekki tarvittaessa myydä rinnakkaisvalmisteen.

Säilytä kuitit.

• Hae Kelan lomakkeella SV128 korvausta kuuden kuukauden kuluessa ostoshetkestä.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
apteekit tallinnassa apteekki halvat lääkkeet tallinnasta hyvä apteekki virossa lääkkeet tallinna lääkkeet tallinnasta reseptilääkkeet tallinnasta reseptilääkkeet virosta

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää