Routaisen sielun maisema
Rainer Sarnetin elokuva November kairautuu virolaisuuden olemukseen ronskin lyyrisesti.
Helmikuussa levitykseen tullut November on elokuva, jonka lajityypittäminen ei ole ihan helppoa. Se on rakkauselokuva ja kelmikomedia yhdessä paketissa, sysimustan huumorin sävyttämä aikuisten satu, jossa ylimaallinen on yhtä todellista kuin varpaiden välissä lirtsuva lieju.
November perustuu Andrus Kivirähkin vuonna 2000 ilmestyneeseen teokseen Rehepapp (Riihiukko), josta tuli paitsi best seller, myös virolaisten alitajunnasta ammentava uusi kansalliseepos, kansanluonteen ja historian hirtehinen allegoria.
Sarnetin elokuva on kirjaa lempeämpi. Marraskuinen hämärä, loska, huurre ja lumi luovat maagisen miljöön, jossa on vähintään 50 harmaan sävyä (leffaseuralainen väitti jälkikäteen, ettei elokuva ollut kokonaan mustavalkoinen, mutta kyllä se on).
Pakanuuden ja ristinuskon puristuksessa elävät kyläläiset syöttävät ja saunottavat kuolleita esivanhempiaan, varastelevat toisiltaan ja huijaavat niin ruttoa kuin paholaista. Ihmissudet, kratit ja muut mytologiset olennot ovat arkipäivää.
Epämääräiseen menneeseen aikaan sijoittuva tarina rakentuu vastakohdille: groteskien kansantyyppien härski puheenparsi versus runollisen kaunis luonto, kartanon vauraus ja puhtaus versus rääsyiset kyläläiset, traaginen rakkaus versus ahneus ja itsekkyys.
Elokuvan punaisena lankana toimii Hansin ja Liinan rakkaustarina. Liina juoksee ihastuksensa kintereillä ja piehtaroi ihmissutena, mutta Hans rakastuu kauniiseen kartanontyttäreen ja mitäpä muuta siitä voi seurata kuin itkua ja hammasten kiristystä.
Samaan aikaan Liinaa kosiskelee rivosuinen ja junttimainen Endel, jolle isä on kapakanpöydässä tyttärensä luvannut.
Hans rakastaa kaukaa unelmoiden ja rakentaa kratikseen lumiukon, jonka on määrä lennättää kartanon neiti kammaristaan Hansin kainaloon. Sitä lumiukko ei tee, vaan upottaa Hansin syvemmälle haaveiden suohon romanttisilla ritaritarinoillaan.
Himoa tuntevat toki muutkin kylän asukit. Renkipoika Jaan tarjoaa Luise-piialle lemmenleipää, johon on lisätty kainalokarvoja, hikeä ja muuta haiskahtavaa. Niin, lempihän on usein eritteistä.
Sekä kirjassa että elokuvassa virolaisuuden olemus kiteytyy ylimpään pragmaattisuuteen. Tavaraa haalitaan, mutta aarteen löytänyt ei keksi sille lopulta muuta käyttöä kuin suohon piilottaminen.
Luise-piika tyhjentää sairasvuoteella viruvan kartanonemännän vaatekirstun niin perusteellisesti, että joutuu lopulta lainaamaan raukalle ”omaa” yöpaitaansa.
”Minä olen kaikesta huolimatta virolaisten kuninkaan Lembitin jälkeläinen, joten paronin alushousut kuuluvat minulle”, perustelee puolestaan palvelijana huseeraava Ints.
Nokkelin kaikista on riihiukko, joka kertoo, että ruttoa voi hämätä vetämällä housut päähänsä. Niin rutto luulee ihmisellä olevan kaksi takapuolta ja lähtee pois. Riihiukko rakentaa myös kylän parhaat kratit, jotka varastavat isännälleen tavaraa niin kartanosta kuin naapureilta. Riihiukko puijaa jopa pirua, joka vaatii kolmea veripisaraa palveluksistaan.
Muuten – myös suomalaisessa kansanperinteessä tunnetaan aarteita vartioiva kratti, samoin para, joka auttoi omistajaansa mammonan keruussa.
Riihiukkous, rehepaplus, on Virossa muodostunut käsitteeksi, jolla tarkoitetaan omanedun tavoittelua, yleistä sutkiutta ja ketkuutta, mutta myös alistajan nokkelaa pettämistä. Saksalaisen kartanonherran naruttaminen on siten suorastaan kunniateko.
Sekä ammattilaiset että amatöörit luovat elokuvassa herkullisia rooleja. Maagisen kuvakielen takana on Viron huippuihin lukeutuva kuvaaja Mart Taniel.
Kritiikki on ottanut Novemberin hyvin vastaan, ja leffateattereihin tungeksi ensi-iltaviikonloppuna ennätysmäärä väkeä. Novemberia povataan uudeksi kulttielokuvaksi Kevaden ja Viimse reliikvian rinnalle.
November pyörii elokuvateattereissa eri puolilla Viroa, ja ainakin Kino Sõpruksessa sen voi nähdä englanniksi tekstitettynä. Trailerista saa osviittaa Youtubessa. Tarinasta saa epäilemättä enemmän irti, jos lukee ensin Kivirähkin kirjan, jonka Kaisu Lahikainen on suomentanut nimellä Riihiukko eli Marraskuu.
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT GABRIELA LIIVAMÄGI
Lue lisää samasta aiheesta