Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2016 | Vapaa-aika

Rockbileet meren rannalla

Rockbileet meren rannalla

Ilmiömäinen Adam Lambert ja Queen tekevät Laulukentällä kesäkuussa historiaa.

 

Ensimmäistä kertaa Virossa konsertoiva Queen esiintyy Tallinnan Laulukentällä solistinaan Adam Lambert. Viime vuonna bändi teki Lambertin kanssa kymmeniä loppuunmyytyjä konsertteja eri puolilla maailmaa. American Idols -kilpailusta maailmanmaineeseen ponnahtanut Adam Lambert debytoi Queenin solistina vuonna 2009.

Maailman merkittävimpiin rockyhtyeisiin kuuluva Queen on 45-vuotisen uransa aikana myynyt satoja miljoonia levyjä ja saanut kaikki merkittävät alan palkinnot. Bändi on keikkaillut viime vuosina ahkerasi muun muassa USA:ssa.

 

Unohtumattomat puitteet konsertille tarjoaa meren rannalla sijaitseva Tallinnan Laulukenttä, jonne yleisöä mahtuu jopa 70 000. Aikaisemmin Laulukentällä ovat esiintyneet muun muassa Madonna, Metallica ja Robbie Williams.

Yhteislaulu sujuu mallikkaasti tuttujen klassikkokappaleiden tahdissa, ja niitähän riittää: Bohemian Rhapsody, Radio Ga Ga, Killer Queen – listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Alkuperäisestä kokoonpanosta ovat mukana kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor. Lippuja konserttiin voi ostaa Piletilevistä alkaen 59 eurolla.

Adam Lambertin voi nähdä jo huhtikuussa Tallinnassa. Laulutaituri esiintyy myös 20.4. Rock Cafessa, jossa kuullaan herran omia hittejä. Liput keikalle maksavat alkaen 39 euroa. 

 

Screen Shot 2016-01-20 at 16.01.22
 

Mistä löytää?
Adam Lambert,
20.4. Rock Cafe, Tartu mnt 80d, Tallinna.

Queen ja Adam Lambert,
5.6. Laulukenttä, Tallinna.

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT KONSERTIN JÄRJESTÄJÄ

Lue lisää samasta aiheesta

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää