Riina-koiran matka Pärnuun
Teksti Susanna Poikela Kuvat Anu Saarto
Olemme aiemminkin kirjoittaneet lehdessä nyt 3-vuotiaasta ensiapukoira Riinasta, joka työskentelee emäntänsä Anu Saarron rinnalla esitellen ensiapupakkauksia yrityksille. Tämän lisäksi Riina on luonnonlahjakkuus levittämään hyvää mieltä siellä missä kulkeekin. Kuka sopisikaan tähän tehtävään paremmin kuin ihmisen paras ystävä, koira!
Anu Saarron perhe on suomalais-virolainen. Hänen molempien poikiensa isän puoleinen suku asuu Virossa, minkä vuoksi perhe matkustaa eteläisessä naapurimaassa säännöllisesti. Kuten monelle yrittäjälle on tuttua, vapaa-ajan matkoihin sekoittuu helposti myös työ. Niin on Saarronkin tapauksessa. Tällä kertaa ensiapulaukkuja myytiin aurinkoisessa Pärnussa.
Viron kuuluisimmassa rantakaupungissa perhe on ehtinyt poseerata kuvissa niin julkkisten, kuten rocktähti Tanel Padarin, kuin paikallisten yrittäjien kanssa, myydä ensiapupakkauksia ja tuoda iloa ihmisten arkeen. Riina-koira vastaa jälkimmäisestä. Tämän lisäksi Riinalla on hyvä vainu niistä, jotka voisivat tarvita ensiaputarvikkeita yrityksiinsä. Välillä pidetään myös vapaata ja mennään rannalle. ”Riina ei ui, mutta hullaantuu täysin hiekkarannasta”, Saarto sanoo.

Pärnussa Anu Saarto kohtasi paljon virolaisia asiakkaita. ”Vasta jonkin aikaa harjoiteltuani ja sen jälkeen, kun minusta oli ollut juttu paikallislehti Põhjarannikissa, opin vasta myymään paikallisille. Lähestymistavan täytyy olla erilainen kuin suomalaisten kanssa. Virolaiset eivät ole niin ujoja, kuin aluksi ajattelin. He kyllä ostavat mielellään, kun taas Suomessa myynti on enemmän ”pakkomyyntiä”, Saarto kuvailee kaupankäyntiä.
Seuraava kohde on Haapsalu, josta matka jatkuu Hiidenmaalle. Suomessa koulut alkavat jo 7. elokuuta, joten kesäloman loppu alkaa häämöttää.
”Piti nähdä myös Anu Saagim, mutta hänellä on niin kiire, että tapaaminen siirtyy kai syksyyn”, Saarto vihjaa lopuksi. Jää nähtäväksi, ostaako Saagim kotiinsa ensiapupakkauksen Anulta ja Riina-koiralta.
Voit lukea täältä jutun Anun, Riinan ja poikien matkasta Raplaan. Riinan Saarenmaan matkasta voit lukea täältä.


The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestaAnu Saarto ensiapukoira ensiapupakkaus matkailu Pärnu Riina Riina-koira yrittäjyys











