Teksti Susanna Poikela
Kuvat Maarja-Magdaleena Gild, Supeluse Aastalaat
Kaksipäiväiset PärnunKiltapäivät keräävät taiteilijat ja käsityöläiset läheltä ja kaukaa Pärnun vanhankaupungin kaduille. Tapahtuma keskittyy Maarja-Magdaleena killan tiloihin ja pihapiiriin sekä lähikaduille. Kävijöitä hemmotellaan paikallisten tuottajien lähiruoalla ja pop-up-kahvilat tarjoavat kotitekoisia herkkuja. Kiltan valmistamia käsitöitä voi ostaa mukaan tuliaisiksi kotiin.
Tapahtuman aikana killan puutarhan lavalla ovat tunnelmaa kohottamassa laulajat, katumuusikot ja tanssijat. Tapahtuman aikana järjestetään erilaisia työpajoja niin lapsille kuin aikuisille.
Toinen viihdyttävä tapahtuma järjestetään lähes samaan aikaan Supeluse-kadulla. Legendaarisilla Pärnun Supelusen markkinoilla jätetään juhlalliset jäähyväiset kesälle koko kaupungin voimin.
Supelusen markkinat juontavat juurensa jo Ruotsin vallan ajoilta. Silloinkin Pärnun kadut täyttyivät makeasta vaniljavohvelin tuoksusta, kuuluisa karuselli pyöri ja yön aikana markkinat muuttuivat kansanjuhlaksi. Nyt on taas tullut aika toistaa historiaa. Luvassa on markkinahumua yhden päivän ajaksi.
Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää
11.7.2024 | Vapaa-aika
The Tall Ships Races Tallinnassa
Tallinnassa järjestetään 11.–14. heinäkuuta suosittu kansainvälinen purjehdustapahtuma The Tall Ships Races. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu yli 60 alusta, jotka … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Tallinn Cardilla säästät rahaa perhelomalla Tallinnassa
Jos suunnittelet perhelomaa Tallinnassa, Tallinn Card on yksi parhaista tavoista säästää rahaa ja saada kaikki irti lomasta. Tämä kätevä … Lue lisää
27.6.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Vietä urheilullinen Tallinnan matka Padel Companyssa
Padel on valloittanut nyt myös Tallinnan ja siitä on tullut yksi pohjoisen suosituimmista uusista urheilulajeista. Peli on helppo oppia, … Lue lisää
20.6.2024 | Vapaa-aika
Nauti EM-jalkapallosta ulkoilmassa
Jalkapallon EM-kisat järjestetään tänä vuonna Saksassa 14.6.–14.7. välisenä aikana. Kisalähetyksiä kertyy kuukauden aikana paljon ja kaikkia niitä ei välttämättä … Lue lisää
7.6.2024 | Ravintolat
Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa
Kesään kuuluu aurinkoinen sää sekä maittava ruoka ja juoma. Virossa voi nauttia näistä kaikista yhtä aikaa. Tulevana perjantaina ja … Lue lisää
Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää
3.6.2024 | Vapaa-aika
11
Koko perheen seikkailu odottaa
Lasten Tallinna ja Harjumaa Virossa riittää paikkoja missä temmeltää: maan vanhimmasta ja suurimmasta lasten huvipuistosta Vembu-Tembumaasta hurjaan viikinkikylään ja … Lue lisää