Tuoretta tietoa Virosta
12.11.2024 | Kulttuuri

Remu Aaltonen Scotland Yardissa keskiviikkona

Teksti Susanna Poikela

Kuva Risto Vuorimies

Remu Aaltonen Scotland Yardissa keskiviikkona

 

Tulevana keskiviikkona 13. marraskuuta kello 19.00 esitellään Tallinnassa Scotland Yardin lavalla Suomen legendaarisen Hurriganes-yhtyeen Roadrunner -albumista tehty virolainen kunnianosoitus suomalaiselle rockmusiikille. Albumi kantaa nimeä Estonian Tribute to Hurriganes.

Tilaisuuteen osallistuu Hurriganesin perustajajäsen, niin ikään legendaarinen rumpali-laulaja Remu Aaltonen. Suomalaisyhtyeen Roadrunner on ikoninen, tasan 50 vuotta sitten ilmestynyt albumi, jonka kappaleet ovat juurtuneet syvälle rock’n’rollin historiaan paljon Suomea ja Viroa laajemmin. Albumilla on muun muassa Euroopan yleisradioyhtiöiden musiikkiraadin aikonaan voittanut Hurriganes-kappale ”Get On”. Sekin saa virolaisilta muusikoilta oman tulkintansa, jossa lauluosuudesta vastaa Ivo Linna.

Levyllä esiintyy Linnan lisäksi melkoinen joukko virolaismuusikoita, kuten esimerkiksi kansainvälistä mainetta USA:ssa niittävä kitaristi Laur Joamets. Muita levyn artisteja ovat Indrek Patte, Räpina Jack, Kaisa Ling Thing, Kaidi Soosaar, Maryann, Ivar Kannelmäe, Andres Roots, Margus Jürisson, CryBaby ja Absolute.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Get On hurriganes keikat tallinnassa konsertit Remu Aaltonen roadrunner tapahtumat

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää