Tuoretta tietoa Virosta
9.4.2018 | Ostokset

Remonttituotteita jopa puolet Suomen hintoja edullisemmin

Remonttituotteita jopa puolet Suomen hintoja edullisemminHansas Plaadimaailm on laattojen erikoisliike.

Tallinnassa on paljon monipuolisia rauta- ja sisustuskauppoja.

 

Tallinnalaisten rauta- ja sisustuskauppojen parkkipaikoilla näkee usein suomalaisautoja. Syynä on alan tuotteiden edullisuus sekä myös erilaisuus.

Virolaisten sisustusmaku on melko samanlainen kuin suomalaisten, mutta esimerkiksi pintamateriaalien eli tapettien ja laattojen valikoima on erilainen. Näin ollen virolaismyymälöissä on sellaisia tuotteita, joita Suomessa ei myydä.

Laajoja, yleisiä hintavertailuja on hieman hankala tehdä, koska Virossa ja Suomessa on käytössä usein eri tuotenimet, vaikka tuottaja olisikin sama. Toisaalta samaa laatua olevat vastaavat tuotteet, esimerkiksi vesikalusteissa, voivat olla selvästi edullisempia. Näin ollen paikan päällä etsiessä voi säästää useita kymppejä. Lisäalennusta tai erikoistarjouksia saa, jos hankkii edullisen tai jopa ilmaisen kanta-asiakaskortin.

Kodin remontointi Virosta ostetuin materiaalein voi tulla jopa puolta edullisemmaksi. Säästöä tulee myös kuljetuksessa. Useimmiten myymälöillä on kontakteja kuljetusliikkeiden kanssa ja raskaatkin remonttitarvikkeet siirtyvät Suomenlahden yli kotipihalle edullisemmin kuin naapurikaupasta.

Keväällä puutarhan kunnostuksen alkaessa kaikissa virolaisissa rautakaupoissa tuotevalikoima kasvaa ja myynnissä on niin multaa kuin lepotuolejakin.

 

 

Sisustuksen ja remontoinnin erikoisliikkeitä

 

 

Espak-rakennustarvikemyymälöiden ketju on levittäytynyt ympäri Viron.

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
bauhaus bauhof decora k-rauta rakennustarvikkeiden hinnat rakennustarvikkeiden hintavertailua rautakauppa sisustuskauppoja virossa

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää