Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2019 | Ostokset

“Rakenna kotisi vain itsellesi”

“Rakenna kotisi vain itsellesi”Lea Rosbäckin mielestä tyylikäs sisustaminen ei ole kiinni rahasta. Pienillä yksityiskohdilla voi viimeistellä kodin ilmeen.

Sisustussuunnittelija Lea Rosbäck rohkaisee ihmisiä sisustamaan kotinsa omista lähtökohdista.

 

Kalamajalaisen sisustusliikkeen design-sohvalla istuva Lea Rosbäck kertoo muuton Tallinnaan olleen hyppy tyhjyyteen. Hän ei ollut käynyt ennen muuttoaan edes Kalamajassa.

”Muutin tänne, koska sain täältä sellaisen unelmakodin, jota en Suomesta olisi pystynyt hankkimaan”, kertoo puolisen vuotta Tallinnassa asunut Rosbäck.

Unelmakoti löytyi Tallinnan trendikkäimmältä alueelta, Noblessnerista. Rosbäck kertoo lukeneensa alueesta jutun Helsingin Sanomista ja sen jälkeen oli menoa. Asunto Hakaniemessä sai vaihtua merenrannalla sijaitsevaan tuplasti suurempaan kotiin.

 

Kymmenisen vuotta sisustussuunnittelijan töitä tehnyt Rosbäck tekee myös käännöstöitä. Sisustaminen on hänelle ennen kaikkea intohimo ja harrastus.

Tuore tallinnalainen tekisi mielellään sisustamiseen liittyviä hommia myös Viron puolella. Parhaillaan Rosbäck verkostoituu ja etsii paikallisia kontakteja. Muutamia tuttuja hän on ehtinyt jo konsultoimaan kodin sisustamisessa.

”Jos on laittamassa kotia Tallinnaan ja asuu vielä Suomessa, niin olisi hyvä, että joku paikan päällä katsoo perään, että hommat hoituvat. Usein esimerkiksi keittiökalusteiden toimitukset kestävät Virossa pitkään.”

Rosbäck muistuttaa, että uudet asunnot tulevat Virossa ilman keittiö- ja säilytyskalusteita. 

Baltian asematorin naapurissa sijaitseva Nordic Design Home on täynnä pohjoismaista laatudesignia.

Sisustussuunnitelijan tehtävänä on Rosbäckin mielestä kaivaa esille se, mitä asiakas ei halua – ja sen jälkeen löytää se oikea tyyli.

”Tehtäväni on pitää kokonaisuus kasassa niin, että koko kodista tulisi tunnelman ja värien suhteen yhtenäinen. Käytännössä se tarkoittaa, että tuon asiakkaalle erilaisia malleja: tapetteja, värejä ja laattoja.”

Lea Rosbäck ihastui graafisiin tauluihin, joihin on kuvattu virolaisia funkistaloja. Estonianwallartin tauluja on myynnissä Tali-liikkeessä.

Virolaisesta tyylistä Rosbäck on oppinut sen, että ääripäät ovat suuria. Tarjolla on kaikkea mahdollista. Hän korostaakin, että on tiedettävä, mistä etsiä. 

”Kävin paikallisessa suuressa kangaskaupassa etsimässä verhoja, mutta en löytänyt mitään sopivaa. Tarjolla oli paljon vanhanaikaista ja raskasta.”

Toinen ääripää on moderni virolainen design, josta Rosbäck löytää paljon yhtenäisyyksiä Suomeen ja Skandinaviaan.

Hän on myös huomannut, että Tallinnassa paljon on pohjoismaista designia myyviä liikkeitä, kuten haastattelupaikkana toimiva Nordic Design Home.

 

Tämän päivän trendeistä kysyttäessä Rosbäck vastaa yllättävästi:

”Unohtakaa trendit ja muodissa olevat värit. Lähtekää liikkeelle omista lähtökohdista ja mieliväreistä.

Olivat trendit mitä tahansa, niin kaupat ovat joka tapauksessa täynnä harmaita, ruskeita ja beigenvärisiä tuotteita. Minusta ihmiset voisivat käyttää värejä rohkeammin. Sellaisia, jotka saavat heidät hyvälle mielelle.” 

Kalamajan ja Telliskiven sisustusliikkeitä

Nordic Design Home, Kopli 6, Tallinna.  Baltian asematorin naapurissa sijaitsevassa liikkeessä on myynnissä pohjoismaisten suunnittelijoiden huonekaluja ja sisustusesineitä. Liikkeessä myös kahvila. 

Tali, Kotzebue 33, Tallinna.
Virolaisten suunnittelijoiden tuotteita. Vaatteiden ja korujen lisäksi myös sisustustavaraa, kuten keramiikkaa, pieniä huonekaluja ja tauluja.

Kromo, Kopli 16, Tallinna.
Skandinaavista huippudesignia. Huonekaluja, astioita ja sisustustuotteita. Brändeinä Norman Copenhagen ja Bolia.

Telliskiven luovien alojen keskus, Telliskivi 60a, Tallinna. Keskuksessa on useita sisustusliikkeitä, kuten Homeart ja Vintage Chick.

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
kodin sisustaminen lea rosbäck nordic design home sisustaminen sisustusliikkeet sisustusostokset suunnittelija tyyli

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Ostokset

Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Mainos Shishi – säihkettä, lämpöä ja kauneutta jouluun

Kun illat pimenevät ja ensilumi leijailee alas maahan, muuttuu Noblessnerin satama-alue todelliseksi joulun ihmemaaksi. Sen sydämestä löytyy Shishi, ylellinen … Lue lisää

4.11.2025 | Ostokset

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viisi joulutapahtumaa, joissa kannattaa käydä

Viron pääkaupunki on tulvillaan erilaisia joulutapahtumia. Tässä viisi mielenkiintoista tapahtumaa, joissa kannattaa käydä Tallinnan perinteisen joulutorin lisäksi: 30.11. Noblessnerin … Lue lisää

1.11.2025 | Ostokset

Martin markkinat Tallinnassa

Martin markkinat Tallinnassa

Miksi et hoitaisi joululahjaostoksia hyvissä ajoin ja vieläpä lämpimässä? Tallinnan Unibet Arenalla järjestettävät 28. Martin markkinat tarjoavat juuri tällaisen … Lue lisää