Tuoretta tietoa Virosta
26.7.2025 | Kulttuuri

Queens of the Stone Age Tallinnassa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Andreas Neumann

Queens of the Stone Age Tallinnassa

 

Kun bändiä on lähes mahdoton lokeroida yhteen genreen, tietää sen olevan hyvä yhtye. Ovatko Queens of the Stone Age bluesia, rockia, elektronista musiikkia, vai kaikkia näitä? Oikea vastaus on: kaikkia näitä. Siksi bändin jokainen konsertti on ainutlaatuinen kokemus.

Lähes 30 vuoden ajan fanien suosiossa ollut yhtye perustettiin vuonna 1996 laulaja-kitaristi Joshua Hommen toimesta. Homme tunnetaan sekä kitarataidoistaan että falsettilauluäänestään. Lavalla hänen kanssaan nähdään tuttu kokoonpano: Jon Theodore (rummut), Michael Shuman (basso), Dean Fertita (kosketinsoittimet ja kitara) sekä Troy Van Leeuwen (kitara ja kosketinsoittimet).

QOTSA tunnetaan myös ”mestarillisesta trilogistaan” – levyistä Like Clockwork, Villains ja In Times New Roman. Yhtye on tehnyt yhteistyötä myös Dave Grohlin kanssa. Heidän musiikkiaan on kuvailtu täydelliseksi ”ajomusiikiksi”. Se yhdistelee 70-luvun rockin machohenkeä ja useita eri tyylilajeja saumattomasti.

Illan aloittaa So Good -niminen yhtye. Unibet Arenan ovet avautuvat Tallinnassa 2. elokuuta kello 18. Konsertti alkaa kaksi tuntia myöhemmin. Lisätietoja löytyy tapahtuman sivuilta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
konsertit livemusiikki musiikki Queens of the Stone Age rock tapahtumat tapahtumat Tallinnassa Unibet Arena

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää