5.6.2014 | Vapaa-aika
Popsensaatioita ja Beatles-covereita

Õllesummerin avaa huippusuosittu brittiyhtye Bastille.
9.heinäkuuta kansaa tanssittaa popsensaatio Bastille, jota pidetään yhtenä tämän hetken kovimmista nousijoista. Yhtyeen debyyttilevy Bad Blood meni viime vuonna vauhdilla Britannian albumilistan ykköseksi ja myi platinaa. Bastillen elektromausteinen popmusiikki sopii Laulukentän kesäiltaan mainiosti, varsinkin kun yhtyeen kappaleet ovat radiosta tuttuja. Hitteihin lukeutuvat muun muassa Pompeii, Things We Lost in the Fire ja Of the Night.
Popiloittelu jatkuu 11.7., jolloin Laulukentän päälavalla esiintyy brittiduo Hurts. Virossakin supersuosittu yhtye kirvoittaa yleisön takuulla komeaan yhteislauluun. Kyseessä on bändin ensimmäinen ulkoilmakonsertti Virossa.
Olutfestarin monipuoliseen esiintyjäkaartiin kuuluvat myös tribuuttiyhtye The Bootleg Beatles, Spaghetti Swing ja suosittu ukrainalais-virolainen etnobändi Svjata Vatra. Mukana on myös edustava otos uutta ja vanhaa virolaista pop- ja rockmusiikkia. Nälän ja janon voi sammuttaa festarialueen monipuolisissa ravintoloissa. Päivälippu Õllesummerille maksaa 15 euroa, neljän päivän festaripassi 35 euroa. Lippuja myy Piletilevi.
Mistä löytää?
Õllesummer, 9.–12.7. Tallinnan Laulukenttä.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ÕLLESUMMER
Lue lisää samasta aiheesta
18.4.2025 | Vapaa-aika
Baltian suurin maatalousnäyttely Maamess
Maamess (24.–26.4) on Viron johtava maataloustapahtuma, josta on kasvanut myös koko Baltian suurin alan tapahtuma. Se kattaa laajasti maatalouden … Lue lisää
9.4.2025 | Vapaa-aika
airBaltic lentää tänä kesänä Tallinnasta 20 kohteeseen
Lentoyhtiö airBaltic tarjoaa tänä kesänä suoria lentoja Tallinnasta yhteensä 20 eri kohteeseen Euroopassa ja sen ulkopuolella. Laaja reittivalikoima palvelee … Lue lisää
27.3.2025 | Vapaa-aika
Uusi lasten leikkipaikka Tallinnan vanhaankaupunkiin
Jos etsit lomasi aikana lapsille sopivaa leikkipaikkaa Tallinnassa, sellainen löytyy aivan Vanhankaupungin puistonpuoleisen muurin kupeesta. Suurtüki-kadun vieressä sijaitseva Tornide … Lue lisää
20.3.2025 | Vapaa-aika
Suuri pelikuukausi PROTO:ssa
Suuri pelikuukausi PROTO:ssa on täydessä vauhdissa! Joka maaliskuu Keksintötehdas PROTO on täynnä erilaisia pelejä, joista niin lapset kuin aikuisetkin … Lue lisää
13.3.2025 | Vapaa-aika
Motoexotica 2025 tuo moottoriurheilun ystävät Tarttoon
Motoexotica 2025 järjestetään jo 25. kertaa tulevana viikonloppuna 14.–16. maaliskuuta Tartossa. Tapahtuma kokoaa yhteen moottoriurheilun harrastajat Virosta ja ulkomailta. … Lue lisää
12.3.2025 | Vapaa-aika
5
Kesäkurssille Viroon – kieltä, kulttuuria ja taidetta alan ammattilaisten opissa
Kieltenopettaja ja yrittäjä Klarika Sander-Komulainen on jo 16 vuoden ajan vienyt suomalaisia Viroon oppimaan kieltä ja nauttimaan taide- ja … Lue lisää
7.3.2025 | Vapaa-aika
Simple Session 25 – Extreme Sports
Rullalautailu ja BMX-stuntit ovat paitsi äärimmäisen vauhdikkaita myös vaarallisia, mutta juuri siksi niiden seuraaminen on niin jännittävää, erityisesti paikan … Lue lisää
8.2.2025 | Vapaa-aika
Jokainen on tähti laulaessaan
Tähtikaraoke avasi ensimmäisen kerran ovensa vuoden 2022 keväällä, ja on nopeasti vakiinnuttanut asemansa yhtenä Viru-kadun suosituimmista karaokepaikoista. Omistaja Jouni … Lue lisää