Pop- ja nykytaiteen museossa PoCossa avattiin viime viikolla suomalaisen kuvataiteilija Kristian Krokforsin näyttely, joka on avoinna yleisölle 27. lokakuuta saakka. Näyttelyssä on esillä 40 teosta vuosilta 1983–2024.
Taiteilijalle tyypillisiä teemoja ovat kaupunkilaismaisemaan kuuluvat elementit, arkkitehtuuri ja rakennettu ympäristö, mutta ilman ihmistä kuvassa. Krokfors tuo töissään esille luonnon ja kulttuurin yhtymäkohtia. Teoksissa on kuvattu asumuksia ja ympäristöä, missä ihminen elää, kuten tyhjiä ikkunoita, telttoja ja istutettuja puita.
Teltat ovat yksi Krokforsin taiteessaan käyttämistä suurista symboleista. Ne ovat ambivalentteja asumuksia, jotka kuvaavat samaan aikaan sekä suojaa että turvattomuutta.
Krokforsin toistoihin perustuva luominen on hyvin monitahoista. Toisaalta se on täynnä tiettyä rauhaa ja ajattomuuden illuusiota. Toisaalta tähän keveyteen sisältyy myös eräänlaista surua ja vakavuutta.
PoCo avattiin viime vuoden kesäkuussa Rotermannin kortteliin, joka on Tallinnan muodin, kulttuurin ja nyt myös taiteen keskus.
29.2–27.10.2024 Shelter -taidenäyttely, PoCo, Tallinna
Ed Byrne on eräs Irlannin ja Ison-Britannian arvostetuimmista nykykoomikoista. Torstaina 16.4. hän tuo ”The Story So Far”-nimisen stand up … Lue lisää
9.4.2026 | Kulttuuri
Tarton keskusta uudistuu – pikkuhiljaa
Viime kesänä uutisoimme Tarttoon, Kaubamaja-ostoskeskuksen ja Vanhankaupungin väliseen Keskuspuistoon rakennettavan suuren Siuru-kulttuurikeskuksen asemakaavahyväksynnästä. Moderniin Siuruun tulevat uudet tilat Tarton … Lue lisää
9.4.2026 | Kulttuuri
Sepultura kesällä Tallinnassa
Lähes 40 vuotta heavy metal -musiikin vaikutusvaltaisimpiin nimiin kuulunut Sepultura esiintyy Tallinnassa tänä kesänä. Brasiliasta lähtöisin oleva bändi nousee … Lue lisää
8.4.2026 | Kulttuuri
Pink Floyd -aiheinen konsertti Tallinnassa
Pink Floyd on yksi historian ikonisimmista yhtyeistä, ja jopa he, jotka eivät tunne yhtyeen musiikkia tarkemmin, ovat todennäköisesti kuulleet … Lue lisää
7.4.2026 | Kulttuuri
Tallinnan ilmainen museosunnuntai ja EKKM 20
Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteiden ilmaista vierailusunnuntaita vietetään Suomessa tänään päättyvien pääsiäispyhien myötä poikkeuksellisesti alkavan viikon lopulla eli 12.4. Kevätkauden viimeisiä … Lue lisää
7.4.2026 | Kulttuuri
Viinimessut Tallinnassa
Tämän viikon torstaina ja perjantaina 9.–10.4. Tallinnan sataman viereisessä Kultuurikatel-tapahtumakeskuksessa järjestetään joka toinen vuosi pidettävät viinimessut eli Veinimess 2026. … Lue lisää
6.4.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
10.3.–31.12. BrickExpo, Tallinna Uuteen Lego-näyttelytilaan Ülemisten toimistokorttelissa on asetettu esille yli sadan suuren ja osin harvinaisenkin rakennussarjan valmiit mallit … Lue lisää
4.4.2026 | Kulttuuri
TMW 2026 on suurempi ja parempi kuin koskaan
Vuosittainen kansainvälinen musiikkifestivaali Tallinn Music Week 2026 järjestetään jo tulevalla viikolla eli 9.–12.4. Vuonna 2009 alkunsa saamisen jälkeen siitä … Lue lisää