25.1.2020 | Luonto
Verkkouutinen Pihabongaus käynnissä Virossakin – seuraa etelävirolaisen lintulaudan elämää nettikameran välityksellä!
Rasvatihane eli talitiainen on usein pihabongaustapahtuman yleisin laji.
Lauantaina ja sunnuntaina seurataan pihojen lintuja niin Suomessa kuin Virossakin. Suosittu pihabongaustapahtuma houkuttelee tuhansia siivekkäiden ystäviä luontoon.
Tapahtumassa on tarkoitus tarkkailla lintuja tunnin ajan joko omalla pihalla tai jollain muulla sopivalla paikalla. Virossa tapahtuman nimi on Talvine aialinnuvaatlus.
Virossa pihabongaukseen osallistui viime vuonna noin 3 200 ihmistä, ja lintuja havaittiin 75 000 yksilöä. Havaittuja lintulajeja oli yhteensä 76. Suomessa tapahtumaan osallistui viime vuonna peräti 24 000 ihmistä.
Tammikuusta alkaen voi etelävirolaisen lintulaudan vieraita tarkkailla nettikameran välityksellä. Lintulautakameraan pääsee Looduskalender–sivustolta.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestalivekamera
luonnon livekamera
pihabongaus
19.11.2025 | Luonto
6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon
Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää
14.9.2025 | Luonto
Suoretkelle Raplamaalle
Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää
5.9.2025 | Luonto
Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää
28.8.2025 | Luonto
Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia
Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää
14.8.2025 | Luonto
Perseidien tähdenlentojen katselua
19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää
13.7.2025 | Luonto
5
Majakat kutsuvat kesäretkelle
Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää
19.6.2025 | Luonto
Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa
Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää
6.6.2025 | Luonto
5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä
Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää