8.11.2011 | Kulttuuri
PIENEN ESINEEN ISO TARINA

PIENEN ESINEEN ISO TARINA
Viron miehitysmuseon (Okupatsiooni ja Vabadusvõitluse Muuseum) johtaja Heiki Ahonen ei tarvinnut paljoa aikaa miettimiseen, kun utelimme häneltä museon kiinnostavinta esinettä. Vaatimattoman näköisen paperiliuskan valinta osoittaa, että museoesineen ei tarvitse olla näyttävä tai arvokas muulla tavalla kuin historiallisessa mielessä.
Metsäveljet
|
Metsäveljet (metsavennad) olivat Virossa neuvostomiehitystä
vastustaneita vastarintaliikkeen sissejä. Vuosien 1945–1952 välisenä
aikana sissiliikkeeseen kuului Virossa arviolta noin 30 000–40 000 miestä.
Viimeinen metsäveli, August Sabbe, hukkui vuonna 1978 paetessaan
neuvostomiliisejä. Sabbe oli kuollessaan 69-vuotias.
|
Metsäveljien sankarillisen itsenäisyystaistelun historiaan liittyvässä paperissa on jäämiä morfiinista. Aineella oli tarkoitus nukuttaa metsäveljien bunkkerin taistelijat kertaheitolla. Morfiini oli annettu kiinnijääneelle ja käännytetylle entiselle metsäveljelle, jonka piti ujuttaa se bunkkerin väen juomiin tai ruokaan. Veljet olivat kuitenkin syystä tai toisesta vaihtaneet tukikohtaa ja morfiini jäi käyttämättä. Museon haltuun esine päätyi myöhemmin lahjoituksena eikä sen autenttisuutta ole syytä epäillä.
Lue lisää samasta aiheesta
7.6.2023 | Kulttuuri
Haapsalussa on 15.–18. kesäkuuta Valkeiden öiden -musiikkifestivaali – tapahtumassa esiintyy maesto Neeme Järvi
Haapsalun Valkeiden öiden -musiikkifestivaali (Haapsalu Valgete Ööde muusikafestival) tuo pikkukaupunkiin Tšaikovskin romanttisen hengen. Festivaalin korkeatasoinen ja monipuolinen musiikkiohjelma houkuttelee … Lue lisää
6.6.2023 | Kulttuuri
Käärijä esiintyy 17. kesäkuussa Tallinnassa!
16.–17. kesäkuuta esiintyy Flex-festivaaleilla Euroviisuissa tunnetuksi tullut suomalainen kokeellinen rap-artisti Käärijä. Hänen hittinsä ”Cha Cha Cha” tullee hullaannuttamaan myös … Lue lisää
5.6.2023 | Historia
Kiek in de Kökin linnoitusmuseossa on avattu näyttely virolaisesta kahvilakulttuurista
Kiek in de Kökin linnoitusmuseon Lyhyen jalan porttitornissa on avattu virolaisesta kahvilakulttuurista kertova ”Lõputu kohvijoomine” eli jatkuva kahvin juominen … Lue lisää
2.6.2023 | Kulttuuri
Huomenna on Tallinnassa virolaisten design-klassikoiden myyjäiset
3. kesäkuuta kello 11–15 on Viron taideteollisuus- ja muotoilumuseon ETDM pihalla myyjäiset, joka kokoaa yhteen design-keräilijät ja -myyjät. Osana … Lue lisää
1.6.2023 | Vapaa-aika
Tallinnan vanhankaupungin päivät alkavat huomenna
Tallinna Vanalinna päevad eli Tallinnan vanhankaupungin päivät on suurin Vanhankaupungin kulttuuriperinnölle omistettu festivaali. Kaupunkilaisille ja matkailijoille on tarjolla erilaisia … Lue lisää
31.5.2023 | Historia
Viron vetovoimaisin museoviisikko
Viron Kansallismuseo (Eesti Rahva Muuseum ERM) sijaitsee Tartossa ja se on Viron museoista suurin. Museon kokoelmat esittelevät monipuolisesti Viron … Lue lisää
23.5.2023 | Vapaa-aika
Alkukesän tapahtumat Virossa
27.5. Ruokamarkkinat Narvan maut Narvan kesäkauden avajaisia vietetään ruokamarkkinoiden merkeissä. Markkinoilla voi maistella eri ruokakojujen herkkuja kahden euron hintaan. … Lue lisää
23.5.2023 | Historia
Merten valtiaat saapuivat Lentosatamaan
Lentosatamassa avattiin kaksi kiehtovaa näyttelyä, joita molempia yhdistää meri ja rikkaudet. Toinen kertoo ensimmäisistä Itämeren seudun viikingeistä ja toinen … Lue lisää