Tuoretta tietoa Virosta
26.6.2025 | Kulttuuri

Peilauksia kahden kulttuurin välillä 

Teksti Johanna Heinonen 
Kuvat Anne Pikkov, Laura Pérez Granel, Piret Mildeberg

Peilauksia kahden kulttuurin välillä 

 

Mitä tapahtuu, kun kaksi kaukana toisistaan sijaitsevaa kulttuuria kohtaavat toisensa tarinoiden kautta? Peegeldused / Reflexiones / Reflections on uusi kansainvälinen näyttely Pärnun nykytaiteen museossa. Näyttelyssä virolaiset ja espanjalaiset kuvittajat lähestyvät ja tutkivat vierasta kulttuuria satumaailman kautta. 

Virolaiset kuvittajat valitsivat itseään kiehtovia espanjalaisia satuja ja kuvasivat ne uudella tavalla. Vastaavasti espanjalaiset taiteilijat tarttuivat virolaisiin teoksiin. Kielimuuri ja rajallinen käännösmateriaali toivat omat haasteensa, mutta kuvittajille annettiin myös mahdollisuus työskennellä modernien tarinoiden parissa, kunhan ne henkivät satujen taianomaista tunnelmaa.

Espanjalaisia taiteilijoita inspiroivat Viron lumiset maisemat, hiljaisuus, luonnon ja erityisesti metsän teema virolaisessa mytologiassa ja saduissa. Virolaisia kiehtoi puolestaan etelän taika, ajattomuus ja näiden tarinoiden syvä inhimillisyys. Näyttely ei anna valmiita vastauksia, vaan avaa tilaa pohdinnalle. 

Näyttely muistuttaa siitä miten tarinat, niin erilaisia kuin ne joskus ovatkin, yhdistävät meitä kaikkia. Näyttelyyn on osallistunut 25 kuvittajaa Virosta sekä Espanjasta ja se on avoinna 28.6.–7.9.2025 Pärnun nykytaiteen museossa.

Espanjaa edustaa kymmenen kuvittajaa: Pep Brocal, Sandra Rilova, Adolfo Serra, Raquel Aparicio, Borja González, Mayte Alvarado, Miguel Monck, Ignasi Font, Pablo Monforte ja Laura Pérez Granel.

Virosta mukana on 15 kuvittajaa: Katrin Ehrlich, Kadi Kurema, Anne Linnamägi, Regina Lukk-Toompere, Jüri Mildeberg, Piret Mildeberg, Piret Niinepuu-Kiik, Viive Noor, Catherine Zarip, Urmas Viik, Tiina Mariam Reinsalu, Anne Pikkov, Ulla Saar, Kadri Ilves ja Liis Roden.

Näyttelyä kuratoivat Viive Noor Virosta ja Laura Pérez Granel Espanjasta. Näyttely on avoinna 28.6.–7.9.2025 Viron nykytaiteen museossa Pärnussa. 

Muita parhaillaan käynnissä olevia näyttelyitä Nykytaiteen museossa ovat La Paloma ja Neuvottelut.

 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Nykytaiteen museo näyttelyt Pärnu taide tapahtumat Pärnussa UKM Uue Kunsti Muuseum

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää