Tuoretta tietoa Virosta
21.4.2021 | Luonto

Pärnun kaupunki istuttaa asukasmääränsä verran tulppaaneja

Teksti Timo Huttunen

Pärnun kaupunki istuttaa asukasmääränsä verran tulppaaneja

 

Kylmien kevätöiden takia kukkien istututtaminen alkoi Pärnussa tänä vuonna viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna.

Ensimmäiset keltaiset orvokit istutettiin Kuninga-kadun liikenneympyrään. Samalla kadulla sijaitsevan koulun eteen istutettiin valkoisia ja violetteja orvokkeja.

Muutaman asteen yöpakkanen ei aiheuta orvokeille vaaraa. Viileä ilma sopii niille, kertoi Viron yleisradioyhtiö ERR.

”Istutamme kukkia puistoihin, viheralueille ja kukkapenkkeihin. Toivomme kaupungin täyttyvän kauniilla kukilla muutamassa viikossa. Istutamme noin 5 000 orvokkia”, sanoi Pärnun kaupungin puutarhuri Anu Nurmesalu. Nurmesalun mukaan orvokit viihtyvät hyvin vain parin asteen yölämpötilassa.

”Viileys sopii orvokeille. Liian kuumassa ne kasvavat korkeiksi ja kukkiminen on nopeasti ohi. Itse asiassa orvokki pitää viileästä yölämpötilasta ja normaalista keväisestä päivälämpötilasta”, kertoi Nurmesalu.

Viime vuosina Pärnuun on istutettu lisäksi paljon krookuksia. Myös tulppaanit ovat työntämässä päänsä esiin mullasta. Niitä onkin istutettu yhtä paljon kun kaupungissa on asukkaita eli useita kymmeniä tuhansia.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
istutukset kesä krookus kukka orvokki Pärnu tulppaani yöpakkanen

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää