Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Teksti Timo Raussi Kuva Ville Paul Paasimaa
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen sopraano Marion Melnik konsertoi Tallinnassa torstaina 11.12. Vanhankaupungin Rüütli-kadulla sijaitsevassa Pyhän Mikaelin kirkossa helisevät tuolloin kello 19.00 alkaen jouluisten laulujen ohella W.A. Mozartin juhlallisen Exsultate, jubilate -teoksen sävelet.
Melnikin tulkintoja Mozartin kirjoittamasta kolmiosaisesta hengellisestä motetista sekä eri maiden kauneimmista joululauluista säestää urkutaiteilija Maris Tammsalu. Sekä Virossa että ulkomailla esiintynyt urkuri työskentelee nykyisin kanttorina kahdessa tallinnalaiskirkossa.
Pääsylippuja tunnelmalliseen joulukonserttiin voi ostaa tapahtumapaikan ovelta tuntia ennen konserttia sekä ennakkoon Piletilevin online-myymälästä. Alennuskoodilla PÄKAPIKK myynnissä on 5.12. asti kahden lipun paketti yhteishintaan 40 €. Kolmen hengen seurueet saavat Piletilevin kautta tehdystä kertaostoksesta 20% alennuksen.
Pyhän Mikaelin kirkko on ruotsalaisen seurakunnan omistama luterilainen kirkko Tallinnan Vanhassakaupungissa, lähellä Vapaudenaukiota ja Nigulisten kirkkomuseota. Alkujaan vaivaistalona toiminut rakennus muunnettiin kirkoksi vuonna 1631, ja neuvostomiehitysajan jälkeen se restauroitiin takaisin hengelliseen käyttöön vuonna 2002. Tallinnan suomalainen seurakunta toimii kirkon tiloissa vuokralaisena, järjestäen siellä muun muassa jumalanpalveluksia ja muita tapahtumia.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

- Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa



- Piparkakkumania 2025 on taas avattu



Lue lisää samasta aiheestahengellinen musiikki joulukonsertti konsertti musiikki suomalainen seurakunta Tallinna tapahtumat










