26.3.2018 | Kulttuuri
Pääsiäinen vie kohti kevättä
Viron ulkomuseossa Tallinnassa voi tutustua virolaisiin pääsiäisperinteisiin.
Virossa pääsiäisen keskiössä on muna.
Pääsiäisellä on Virossa monta nimeä: keinupyhät, kevätpyhät, lihapyhät ja munapyhät. Pääsiäisen aikaan on juhlittu Kristuksen ylösnousemisen ja paastonajan loppumisen lisäksi myös kevään alkamista. Keinupyhät viittaa keinumiskauden alkamiseen. Pääsiäisenä keinuminen toi vanhan uskomuksen mukaan onnea ja elämänvoimaa.
Virossa pääsiäisenviettoon kuuluu tietysti myös perinneruokien nauttiminen. Mämmiä on virolaisesta pääsiäispöydästä turha hakea, sillä sitä ei maassa syödä. Tyypillisiä pääsiäisherkkuja ovat sen sijaan pasha, rahka ja erilaiset liharuuat.
Erityisen tärkeässä osassa on muna. Niiden värjääminen on jokaisen kunnia-asia. Välineinä voivat olla vesivärit tai tussit, mutta perinteisin tapa on keittää munat sipulinkuorien kanssa. Silloin niistä tulee kauniin ruskeankirjavia. Perinteeseen kuuluu, että koristeltuja munia jaetaan ystäville ja sukulaisille.
Ennen vanhaan leikittiin myös monenlaisia munaleikkejä, kuten munan vieritystä. Virolaisiin pääsiäisperinteisiin voi tutustua Viron ulkomuseossa Tallinnassa.
Virossa on pääsiäisenä arkipyhä vain pitkäperjantai, jota vietetään tänä vuonna 30. maaliskuuta.
Teksti Mikko Virta, kuva Viron ulkomuseo
Lue lisää samasta aiheestakeinupyhät
liha
pasha
pääsiäinen
pääsiäismuna
rahka
ulkomuseo
Viron ulkomuseo
3.9.2026 | Kulttuuri
Pikk-kadun festivaali 2026
Tallinnan Vanhankaupungin Pikk-katu on yksi seudun pisimmistä ja eloisimmista. Se ulottuu sataman puoleisesta pohjoispäädystä eli Paksun Margareetan tornilta Toompean mäen … Lue lisää
2.9.2026 | Ravintolat
Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua … Lue lisää
31.8.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
3.–6.9. Station Narva -festivaali, Narva Tarjolla monipuolinen valikoima musiikkia virolaisilta ja ulkomaisilta esiintyjiltä Narvan linnoituksen pihalla ja sataman Ro-Ro Clubissa, … Lue lisää
30.8.2026 | Kulttuuri
Syksyisten jazz-iltojen sarja alkaa pian
Sügisjazz on Jazzkaar-festivaalin syksyinen konserttisarja, joka järjestetään tänä vuonna 11.9.-14.10. Festivaali tuo viiteen virolaiskaupunkiin ja niiden kahdeksaan eri tapahtumasaliin viisi … Lue lisää
28.8.2026 | Kulttuuri
Kadriorgin valofestivaali
Syyskuun puolivälissä, kun illat ovat jo täysin pimeitä, Kadriorgin puisto Tallinnassa on jo kahden vuosikymmenen ajan täyttynyt valoista Valgus kõnnib … Lue lisää
27.8.2026 | Kulttuuri
Armin van Buuren jälleen Virossa
Grammy-palkittu DJ Armin van Buuren palaa Viroon 5.9. esiintyäkseen kautta aikain maassa kolmatta kertaa. Konserttipaikkana on Tallinnan laululava. Kaupunkiin saapuva … Lue lisää
27.8.2026 | Kulttuuri
Syyssesonki käyntiin Viron ruokakuun merkeissä
Syyskuu on Virossa puutarhojen ja viljelysmaiden satokauden myötä valtakunnallinen ruokakuu. Eri puolilla maata järjestetään lukuisia ruokafestivaaleja, markkinoita ja sadonkorjuutapahtumia, joihin … Lue lisää
26.8.2026 | Kulttuuri
Itämeripäivän ohjelmaa Virossa
Huomenna 27.8. vietetään Itämeripäivää. Virossa päivän ohjelmaan voi pääosin osallistua Tallinnan satamassa, Viron merimuseossa ja Viimsin ulkomuseossa – tai vaikkapa … Lue lisää