Tuoretta tietoa Virosta
22.5.2023 | Luonto

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonki

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Hortes, Katrin Soomets / Türi Lillelaat

Oi ihana kesä! Viron puutarhoilla on koittanut sesonkiHortesin myymälöitä on kaksi, joista toinen jää sopivasti Pärnu maantien varteen. ”Matkalla Pärnuun on helppo poiketa myymälässämme”, vinkkaa Riina Ruus.

 

Hempeän vaaleanpunaisena kukkivat pienet japanin kirsikkapuut vasta heräilevät, kun Hortesin puutarhurit aloittelevat työpäiväänsä. Ne eivät tiedäkään olevansa kaikkein halutuimpia hedelmäpuita koko myymälässä. Hortesin markkinointipäällikkö Riina Ruus kertoo, että hedelmäpuita ja koristekirsikkapuita hankitaan pihoille juuri keväällä.

Huhtikuussa Hortesissa myytiin eniten taimia ja varhaiskevään kylmyyttä kestäviä ulkokukkia. Erittäin suosittuja ovat kymmenen ruukun kevätkukkalaatikot. Kesäkukkien sesonki alkaa huhtikuun lopussa ja amppelien aika koittaa äitienpäivän alla. Ruusupegoniaa ostetaan ahkerasti toukokuussa ja ykköskukaksi se nousee kesäkuussa.

”Ruusupegonia on erittäin suosittu Virossa. Sitä istutetaan paljon haudoille”, valaisee Riina Ruus. ”Pelargonia ei taas ole niin suosittu Virossa, kuin esimerkiksi Ruotsissa, mutta kyllä sitäkin menee tasaisesti koko kesän ajan. Suomessa suosittu hortensia on myös meillä pidetty pihakukka. Krysanteemin aika koittaa sitten heinäkuussa.”

 

Kaupunkikotiin sopivat ruukkuperunat ja heinäistutukset

Puutarhurit availevat suuria nosto-ovia ja auringonvalo täyttää myymälähallin. Kolmen eri värisillä kirsikkatomaateilla täytetyn pöydän vieressä on siemenperunakaukalot. Uusin villitys on ruukkuperunat, joita voi kasvattaa parvekkeella tai terassilla. Tähesajun Hortes -myymälän pihalta löytyy valikoima tuijalajikkeita, joita asiakkaat ostavat keväisin pihamaalle. Laagrin Hortesissa on suurempi ulkomyymälä, jossa on laajempi valikoima puita ja pensaita.

Viime vuosina trendiksi on noussut heinäkasvit. Viime kesät ovat olleet Virossa lämpimiä ja heinät kestävät hyvin aurinkoa. Laventelilajikkeet ovat myös kasvattaneet suosiotaan viherpeukaloiden keskuudessa. Mikä on sitten asiakkaiden kestosuosikki? ”Biolanin mustaa multaa menee koko ajan tasaisesti”, naurahtaa Riina. 

 

Türin kukkamarkkinoilla käy kuhina

Türin kukkamarkkinat järjestetään tänä vuonna 19.–21.5, jolloin pikkukaupunkiin kokoontuu monta sataa alan myyjää. Markkinoilla on suuri valikoima taimia ja kasveja hyötypuutarhaan ja pihalle sekä tarpeellisia puutarhavälineitä ja -hoitoaineita.

 

Kasvien tuonti Suomeen matkatavarana

Omaan käyttöön voi Virosta Suomeen tuoda leikko- ja ruukkukukkia, kesäkukkia, viherkasveja ja yrttejä ilman rajoituksia. Avomaalle tarkoitetut taimet kannattaa ostaa ammattimaisesta puutarhamyymälästä. Niissä tuotteet ovat peräisin valvotusta tuotannosta, jolloin minimoidaan mahdollisten kasvitautien ja tuholaisten leviäminen. Toreilla ja markkinoilla voi olla myynnissä harrastelijoiden kasvattamia taimia, joissa on suurempi riski saada taimen mukana kasvitauti tai tuholainen omalle pihalle. Tulipoltteen isäntäkasvien (esimerkiksi omenapuiden ja päärynäpuiden) tuominen Suomeen on sallittua vain, jos kasviin on kiinnitetty merkintä Plant Passport – PZ Erwinia amylovora. Siemenperunoita ei saa viedä Suomeen lainkaan, vaan ne pitää aina hankkia Suomesta.

 

Kukka- ja taimimyymälöitä

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kasvi kasvien tuonti kukkakauppa kukkamarkkinat puutarha taimi taimimyymälä

13.12.2024 | Luonto

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää

3.12.2024 | Luonto

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää

20.11.2024 | Luonto

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää

12.10.2024 | Luonto

camera icon6
Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää

14.9.2024 | Luonto

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Elokuun alussa avattiin yleisölle Viron itäisin majakka Narva-Jõesuussa. Vuonna 1957 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen alkuperäisen majakan tilalle rakennettuun rajamajakkaan pääsee … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

camera icon5
”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

Suomalainen Jaakko Ahti on kokenut Viron-kävijä. Hän kertoo käyneensä Suomenlahden eteläpuolella reissussa ensimmäisen kerran yläasteikäisenä vuonna 1994. Tallinnan ulkopuolelle … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Tämän kesän ykköskohde on monille varmasti Itä-Viro. Alueen autenttiset matkailukohteet, nähtävyydet ja edulliset hinnat houkuttelevat yhä enemmän myös suomalaisia … Lue lisää

4.6.2024 | Vapaa-aika

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää