Tuoretta tietoa Virosta
30.11.2024 | Kulttuuri

Nigulisten museo on joulun ihmemaa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Endel Apsalon

Nigulisten museo on joulun ihmemaa

 

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo muuntuu joulun ihmemaaksi jo kahdeksatta kertaa. Adventinajan kunniaksi sisustusliike Shishi koristaa jälleen museon upean joulukuusen. Koristeiden teema säilyy salaisuutena ensimmäiseen adventtiin saakka. 

Joulunaika Nigulisten museossa alkaa sunnuntaina 1. joulukuuta kello 12.00 juhlallisella tilaisuudella, jossa joulukuusi paljastetaan yleisölle. Päivän aikana kävijät voivat nauttia myös musiikkiesityksistä. Avajaisissa kuullaan kirkkourkujen soittoa, ja myöhemmin nuori ukrainalainen pianisti ja säveltäjä Havryil Sydorykin esittää musiikkia cembalolla museon kirkkosalissa. Kello 19.00 alkaa OreliÖÖ, In dulci jubilo -konsertti, jossa Andres Uibo soittaa urkuja ja Mari-Liis Uibo viulua. Iltakonsertti on maksullinen. 

Nigulisten museossa on perusnäyttelyn lisäksi parhaillaan esillä Yksisarvinen taikametsässä –näyttely, joka esittelee yksisarvisten tematiikkaa keskiajalta 1900-luvulle. Näyttelyssä on esillä Ruotsin kuninkaallisen varusvaraston eli Ruotsin kuninkaallisen historian museon esineistöä mutta myös virolaisia kokoelmia. Näyttelyiden lisäksi Nigulisten kirkon torni on nyt avoinna yleisölle. Torniin voi joko kiivetä portaita tai nousta uudella lasihissillä. Tornin lämmitetyltä näköalatasanteelta avautuu lumoava näkymä Tallinnan vanhankaupungin ylle.

Adventtisunnuntaisin museo järjestää työpajoja, urkumusiikkiesityksiä ja nuorten muusikoiden konsertteja. Lisäksi koululaiset ja päiväkotiryhmät ovat tervetulleita osallistumaan jouluaiheiseen museotuntiin Legends of St. Nicholas. Luvassa on myös talvista herkuttelua raikkaassa ulkoilmassa, sillä jokaisena adventtisunnuntaina Reval Kondiiter -leipomon piparkakkubussi palvelee pieniä ja suuria asiakkaita Nigulisten museon pihalla. 

Perinteisten urkupuolituntisten lisäksi museossa esiintyvät joulukuussa muun muassa Jazzkaar, Corelli Music, Ellerhein, Tallinna Poistekoor, Veronika Portsmouth Choir Academy ja monet muut. 

Nigulisten museossa vietetään joulusesonkia 1.12.2024–7.1.2025.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulutapahtumat kirkon tornit Tallinnassa Nigulisten kirkko nigulisten museo tallinnan vanhakaupunki tapahtumat Urkumusiikki Yksisarvinen taikametsässä

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää