Neuvostotasavallan aika Virossa
Reet Linna (vas.) ja Mikko Alatalo juonsivat vuonna 1979 Viron television ja Suomen YLE 2:n yhteistä Õhtutäht- eli Iltatähti ohjelmaa.
Vuodesta 1940 vuoteen 1991 oli olemassa Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik (ENSV), Eestin Neuvostojen Sosialistinen Tasavalta eli Eestin sosialistinen neuvostotasavalta.
Itsenäisen Viron tasavallan loppu oli nopea. Syksyllä 1939 kaikki kolme Baltian maata olivat sallineet Neuvostoliitolle meri- ja ilmavoimien tukikohtien perustamisen alueilleen. Tukikohtien sovitut miesmäärät eivät olisi olleet uhaksi Baltian maiden itsenäisyyksille, mutta tukikohtiin tuotiin paljon enemmän joukkoja kuin mitä oli sovittu.
Baltian maiden kohtalon kellot löivät 14.6.1940. Neuvostoliitto yksinkertaisesti saarsi eli piiritti kolme itsenäistä valtiota. Kaikki liikenne estettiin. Muun muassa Virosta Suomeen matkalla ollut Aeron matkustajakone Kaleva ammuttiin alas.
Neuvostoliitto esitti kaikille Baltian maille uhkavaatimukset, että jos hallitukset eivät vaihdu Neuvostoliitolle myönteisemmiksi ja jos lisäjoukkoja ei saa tulla maahan, niin alkaa sota. Liettua miehitettiin 15.6., Latvia ja Viro 17.6.
Virossa kuten muissakin Baltian maissa pidettiin neuvostovaalit ja uusi neuvostoparlamentti anoi jäsenyyttä neuvostotasavaltojen liitossa sen jälkeen, kun oli päättänyt lakkauttaa Viron tasavallan ja perustaa Neuvosto-Eestin. Uusi Eestin neuvostotasavalta hyväksyttiin liiton jäseneksi 6.8.1940.
Viron tasavalta jäi henkiin
Vaikka Viro oli miehitetty ja Viron alueelle oli perustettu Eestin neuvostotasavalta, oli valtio nimeltä Viro vielä olemassa. Valtiot ovat instituutioina hyvin sitkeähenkisiä.
Viron tasavalta oli jäänyt henkiin, koska sitä ei ollut lopetettu laillisesti. Neuvosto-Eestin vaalit (14.6.–15.7.1940) oli järjestetty ”omilla säännöillä”, ei Viron tasavallan perustuslain ja vaalilain mukaisesti. Ne siis yksinkertaisesti eivät olleet lailliset vaalit. Tästä tietenkin seurasi, että laittomasti valitun neuvostoparlamentin kaikki päätökset olivat laittomia.
Virossa katsottiin, että vaikka hallitus oli esittänyt eroanomuksensa jo 16.6., niin sitä ei ollut korvattu laillisesti uudella hallituksella ja normaalisti kaikkialla vanha hallitus jatkaa työtään uuden hallituksen nimittämiseen asti.
Ministerit piiloutuivat kukin parhaansa mukaan. Kun presidentti Päts kyyditettiin Neuvostoliittoon 30.7.1940, oli selvää, ettei presidentti pystynyt hoitamaan tehtäviään ja lain määräysten mukaisesti pääministeri alkoi hoitaa presidentin tehtäviä.
Saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja valloittivat myös Baltian maat. Niiden itsenäisyyttä ei palautettu ,vaan niistä tehtiin Natsi-Saksan hallintoalueita. Viron tasavalta, eli lähinnä vielä hengissä olevat Viron hallituksen ministerit, pysyttelivät hiljaa. Heitä ei enää jahdattu, mutta mitään paikallisten kansojen poliittista aktiivisuutta ei myöskään siedetty.
Tilanne muuttui saksalaisten perääntyessä Virosta syksyllä 1944. Silloin nimitti presidentin tehtäviä hoitanut entinen pääministeri Jüri Uluots Viroon uuden hallituksen 18.9.1944 pääministerinä Otto Tief. Viron hallitus julisti Viron puolueettomuutta ja käski tiukasti Saksan ja Neuvostoliiton vetämään sotavoimansa Viron alueelta.
Viron puolueettomuusjulistuksella ei ollut luonnollisestikaan mitään vaikutusta ja hallitus evakuoitiin Tallinnasta 22.9. Osa ministereistä pääsi pienveneillä muutamaa päivää myöhemmin pakenemaan Ruotsiin.
Viron hallitus toimi pakolaisuudessa kuitenkin Norjassa, sillä Ruotsi kielsi pakolaishallitusten toiminnan alueellaan. Ministerit asuivat Ruotsissa ja kävivät pitämässä hallituksen istunnot Oslossa.
Valtaahan pakolaishallituksella ei ollut, mutta sen tärkein tehtävä oli pitää yllä Viron tasavallan valtiollista jatkuvuutta. Pakolaishallituksen työ palkittiin, kun 7.10.1992 pakolaishallituksen viimeinen pääministeri Heinrich Mark luopui tehtävistään Viron uuden perustuslain mukaisesti valitun parlamentin edessä.
Vaikka Viron suurlähetystöt olivatkin lopettaneet toimintansa toisen maailmansodan aikana, oli jäljelle jäänyt Viron New Yorkin pääkonsulaatti. Kylmän sodan aikana se edusti Viron tasavaltaa, jakoi passeja jotka länsivallat tunnustivat ja toimi ihan konsulaattina. Tosin ilman valtiota.
Toisen maailmansodan loppuvaiheissa kymmeniä tuhansia virolaisia pakeni länteen. He muodostivat ”ulko-Viron” eli virolaisuuden Viron ulkopuolella. Pakolaiset pitivät parhaansa mukaan yllä virolaista kulttuuria ja siirsivät sitä seuraaville sukupolville.
Viron tasavalta oli siis jäänyt henkiin, niin valtiollisen jatkuvuuden ja laillisuuden kautta kuin myös kotimaana pakolaisten mielissä ja keskuudessa.
Neuvosto-Eesti säilytti virolaisuutta
Virolaiset eivät olleet mitään internationalisteja. He eivät halunneet sulautua suureen neuvostoperheeseen, vaan pysyä virolaisina. Tätähän ei vain voinut sanoa ääneen.
Teoriassa Eestin sosialistinen neuvostotasavalta oli itsenäinen valtio, joka oli vain valtioliitossa muiden sosialististen neuvostotasavaltojen kanssa. Tästä teoriasta seurasi, että neuvostotasavalloilla, kuten Virolla, oli monia valtiolle tyypillisiä ominaisuuksia.
Oli oma hallitus ja siellä oma opetusministeriö, oli oma radio ja televisio sekä omat valtiolliset sanomalehdet. Pieniä asioita, vähäpätöisiä asioita, mutta asioita, joilla voitiin vaalia omaa kieltä ja kulttuuria.
Tehtiin vironkielisiä elokuvia ja televisio-ohjelmia virolaisille – sellaisia ohjelmia, joiden juuret olivat syvällä virolaisuuden muhevassa mullassa. Oli valtiollinen mieskuoro, joka esiintyi valtiollisilla laulujuhlilla, julkaistiin vironkielistä kirjallisuutta ja tehtiin yliopistoissa tiedettä viron kielellä.
Kaikki pienet teot auttoivat yhdessä säilyttämään virolaisen kulttuurin hengissä läpi neuvostovuosien ja tässä ääneen lausumattomassa kansallisessa tehtävässä käytettiin hyväksi jokainen mahdollisuus hyödyntää järjestelmän aukkoja. Ne olivat aukkoja, sillä ei ollut keskushallinnon etujen mukaista, kun reuna-alueet korostivat omaleimaisuuttaan.
Sosialistista arkea Neuvosto-Eestissä
Arki Neuvosto-Eestissä oli sosialistista arkea, tavarapulaa, ahtaita asuntoja, harmaata reaalisosialismia. Sisäinen elämä korostui, perhe ja ystävät, rakastuttiin, mentiin naimisiin, saatiin lapsia, elettiin kaikki elämän normaalit ilot ja surut. Aineellisesti elämä oli niukempaa ja viranomaiset rajoittivat elämänpiirin hyväksi nähdylle alueelle.
Pohjois-Virossa ja etenkin Tallinnassa tuo elämänpiiri vähän laajeni, kun pystyttiin seuraamaan suomalaisia televisiolähetyksiä. Niitä ei voitu häiritä, sillä meri oli ongelma: häirintäsignaali olisi sammuttanut televisiolähetykset myös Helsingistä.
Neuvosto-Eesti oli ainoa neuvostotasavalta ja virolaiset ainoa neuvostokansa, joka pystyi seuraamaan kapitalistisen maailman omia televisiolähetyksiä ja kaiken lisäksi vielä ilman mainittavaa kielimuuria.
Neuvostoliiton natistessa liitoksistaan paremmin informoidut virolaiset kehittivät aina uusia keinoja vaikuttaa. Oli ”kansallisia parlamentteja”, oli vihreää liikettä, oli kaikenlaista uutta, länsimaista opittua ja neuvosto-oloihin soviteltua. Tätä tietämystään virolaiset jakoivat auliisti muille neuvostokansoille. Esimerkiksi ensimmäinen Kansanrintama perustettiin Virossa. Sitten se kopioitiin joka puolelle Neuvostoliittoa.
Vaikka Viro oli miehitetty, vaikka maa oli liitetty venäläisten johtamaan Neuvostoliittoon, virolaiset eivät antaneet periksi. Neuvosto-Eestissä onnistuttiin säilyttämään virolainen kulttuuri, vielä sitä vahvistamaan ja lopuksi auttamaan tiedolla ja kansalaistason yhteistyöllä Neuvostoliiton hajoamisessa. Neuvosto-Eesti ei ollut Neuvostoliiton kannalta se paras neuvostotasavalta.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Viron kansallisarkisto
Lue lisää samasta aiheestaheinrich mark iltatähti Konstantin Päts neuvosto-eesti neuvosto-viro neuvostoliiton aika virossa pakolaishallitus virossa sosialistinen viro
