2.4.2024 | Viro
NATO esittelee yleisölle kalustoa ja varusteita 75-vuotisjuhlan kunniaksi
Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

ERR kirjoittaa artikkelissaan Naton sotilaiden esittelevän joukkoja, kalustoa ja sotilasvarusteita yleisölle eri puolilla Viroa puolustusliiton 75-vuotisjuhlan kunniaksi. NATO perustettiin 4. huhtikuuta vuonna 1949. Viro liittyi puolustusliittoon 20 vuotta sitten 29. maaliskuuta.
Yleisötapahtumat pidettiin viime viikolla Jõhvissa ja Sillamäellä sekä eilen Tartossa. Tällä viikolla vastaavat tapahtumat järjestetään vielä 2. huhtikuuta Võrussa, 3. huhtikuuta Pärnussa ja 4. huhtikuuta Stroomirannalla Tallinnassa.
Esillä on muun muassa Challenger 2 -panssarivaunu, M270-rakettijärjestelmä, panssaroidut miehistönkuljetusalukset ja yhdysvaltalainen HIMARS-ohjusjärjestelmä.
Paikan päällä voi tavata NATON joukkoja, syödä kenttäkokkien valmistavaa ruokaa sekä nauttia brittiarmeijan ”Pipes and Drums” -yhtyeen esityksestä
Tapahtuma on ilmainen ja avoinna kello 14–18.
Lähde: ERR
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaERR
Nato
Nato-joukot Virossa
puolustusliitto
tapahtumat
viron armeija
viron puolustusvoimat
yleisötapahtuma
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää