Tuoretta tietoa Virosta
7.11.2017 | Viro

Muuttovaiheen paperitöissä ei kannata pelleillä

Muuttovaiheen paperitöissä ei kannata pelleilläPiret Tamsoo (takana) ja Krista Vahtra kohtaavat Tallinnan keskustan väestörekisterikeskuksessa paljon myös suomalaisasiakkaita.

EU-kansalaisella voi olla vain yksi asuinpaikka.

 

EU:n jäsenmaan kansalainen voi oleskella Virossa kolme kuukautta ilman kummempia virallisuuksia. Voimassaoleva henkilöllisyystodistus täytyy tietenkin olla.

Jos Viroon muuttaa pysyvästi, tulee oma asuinpaikka merkitä Viron väestörekisteriin, eli tehdä asuinpaikan rekisteröinti (elukoha registreerimine). Tämän lopputuloksena saa asumisluvan Viroon viideksi vuodeksi sekä virolaisen henkilönumeron (id-koodin).

Tallinnan keskustan alueen väestörekisterikeskuksen päärekisterinpitäjä Piret Tamsoo muistuttaa, että Suomen väestörekisteriin tulee ehdottomasti tehdä muuttoilmoitus.

”EU:ssa ihmisellä ei voi olla kahta virallista asuinpaikkaa. Asuinpaikan perusteella määräytyvät verotus ja sosiaalietuudet. Esimerkiksi eläkettä ei voi saada kerrallaan kahdesta maasta.”

 

Väestörekisteristä kerrotaan, että suomalaiset yrittävät valitettavan usein osoitekikkailua kahden maan välillä. Moni haluaa nauttia rusinat kummankin maan etuuspullasta.

Turhaa työtä, Piret Tamsoo vakuuttaa. Viron ja Suomen viranomaiset vaihtavat tietoja jatkuvasti.

Asuinpaikka rekisteröidään oman asuinpaikkakunnan väestörekisteritoimistossa (rahvastikuregister). Toimistossa täytetään kaksi lomaketta: id-koodihakemus sekä asuinpaikan rekisteröinnin hakemus.

Vuokralla asuvan tulee ottaa mukaan vuokrasopimus. Se todistaa, missä osoitteessa aikoo asua, jotta viranomaiset näkevät, että vuokralaisella on omistajan lupa kirjata asunnon osoite asuinpaikaksi. Virastoreissulle tulee myös ottaa passi tai virallinen henkilökortti mukaan.

 

Jos rekisteröitävissä on alaikäisiä lapsia, on esitettävä jokaisesta lapsesta erikseen ote Suomen väestörekisteristä, joka näyttää, ketkä ovat lapset huoltajat. Jos vain toinen huoltajista muuttaa lapsen kanssa Viroon, tulee Suomeen jäävältä huoltajalta olla lupa lapsen asuinpaikan muuttamiseen.

Väestörekisterikeskuksen asiakaspalvelija kertoo jo hakuvaiheessa, milloin merkintä väestörekisteriin on valmis. Rekisteröinti ja id-koodi voivat olla valmiita jo seuraavana päivänä.

Id-koodin saamisen jälkeen voi hakea poliisilaitokselta asumisoikeuden todisteena toimivaa id-korttia. 

Suuntana Viro on juttusarja, jossa TBG antaa neuvoja Viroon muuttavalle suomalaiselle. Kerromme mm. yrityksen perustamiseen, asunnon vuokraamiseen ja ostamiseen, verotukseen ja terveydenhoitoon liittyvistä asioista.

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
asumislupa eläke id-koodi muuttaminen muuttoilmoitus osoitteenmuutos viroon muutto väestörekisterikeskus

13.5.2025 | Viro

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Puolustusverosta luovutaan Virossa – tilalle muita veronkorotuksia

Viron hallitus peruu kahden prosentin puolustusveron, jonka oli määrä tulla voimaan vuoden 2026 alusta alkaen väliaikaisesti. Puolustusveron tulee korvaamaan … Lue lisää

10.5.2025 | Viro

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat keskiviikkona Virossa 

Sireenit soivat ympäri Viroa keskiviikkona 14. toukokuuta, kun maassa testataan hälytysjärjestelmän toimivuutta osana Siil-sotaharjoitusta. Ei ole kuitenkaan mitään syytä … Lue lisää

1.5.2025 | Viro

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

Riemukasta vappua kaikille lukijoillemme!

27.4.2025 | Viro

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero on suurin rahoitus- ja vakuutusalalla

Sukupuolten palkkaero pysyi lähes ennallaan viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2024 naisten keskimääräinen bruttoansio oli 10,67 euroa tunnilta ja miesten … Lue lisää

18.4.2025 | Viro

camera icon6
Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseossa näyttely ukrainalaisten taistelijoiden sotasaaliista – tarjolla myös leivonnaisia veteraanien tukemiseksi

Viron sotamuseo Viimsissä järjestää lauantaina 19. huhtikuuta hyväntekeväisyystapahtuman, jonka tuotto ohjataan Viron puolustusvoimien ja Viron maanpuolustusliiton (Kaitseliit) veteraanien tukemiseen. … Lue lisää

16.4.2025 | Viro

Tankki täyteen ja Tallinnaan

Tankki täyteen ja Tallinnaan

DiscoverCars.com listasi Euroopan parhaimmat automatkailijoiden kohteet keväällä. Arviointi perustui useisiin tekijöihin, kuten autonvuokrauksen ja hotellimajoituksen hintaan sekä nähtävyyksiin. Vaikka … Lue lisää

8.4.2025 | Viro

Tartto lentää maailmalle 

Tartto lentää maailmalle 

Tarton ja Helsingin välinen lentoliikenne avattiin uudelleen viime vuoden maaliskuussa. Vuoden aikana Tarton lentokentän kautta on lentänyt 37 369 … Lue lisää

28.3.2025 | Viro

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Asuntohintojen nousu Virossa jatkui vuonna 2024 

Viron tilastokeskuksen mukaan asuntojen hintaindeksi nousi vuonna 2024 keskimäärin 6,1 prosenttia verrattuna vuoden 2023 keskiarvoon. Vuoden viimeisellä neljänneksellä indeksi … Lue lisää