Tuoretta tietoa Virosta
25.8.2022 | Kulttuuri

Muinaistulien yö on lauantaina – kokot palavat Itämeren rannoilla

Teksti Timo Huttunen
Kuva Single Earth / Unsplash

Muinaistulien yö on lauantaina – kokot palavat Itämeren rannoilla

 

Elokuun viimeisenä lauantaina 27. elokuuta juhlitaan muinaistulien yötä sekä kesän päättymistä.

Nuotiot ja kokot sytytetään sadoissa paikoissa ympäri Viron rannikkoa. Muinaistulien yötä vietetään myös muualla, esimerkiksi Suomessa, Ruotsissa ja Latviassa. Virossa kokkoja poltetaan myös sisämaan vesistöjen rannoilla.

Merkkitulet ovat Itämeren rannikolla ikivanha perinne. Aikoinaan tulien avulla näytettiin merenkulkijoille turvallinen reitti rantaan. Niiden avulla voitiin myös viestittää uhkaavasta vaarasta. Tulista on mainintoja jo viikinkiajoista lähtien. Tapa herätettiin henkiin vuonna 1992 Virossa ja Suomessa.

Nykyään tapahtuman avulla halutaan muistuttaa Itämeren suojelun merkityksestä. Se on myös kaunis tapa juhlistaa kesäkauden päättymistä.

Virossa on tapahtuman yhteydessä monissa paikoissa myös konsertteja, joihin on yleensä vapaa pääsy. Tapahtumia on kaikissa suuremmissa maan satamissa. Moni virolainen sytyttää oman kokon myös mökkirantaan tai pihamaalle.

Kokkojen sijainnit löytyvät helpoiten tapahtuman verkkosivuilta. Oman kynttilän tai lyhdyn voi ottaa mukaan.

Kokot sytytetään auringonlaskun aikaan eli noin kello 21.30.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ikivanha perinne Itämeri kokko majakka merenkulku muinaistulien yö nuotio Viron rannikko

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää