Moderni kabareetyylinen sirkus kuljettaa katsojaa sirkuksen, tanssin ja musiikin keinoin läpi elämänmittaisen matkan
Teksti Susanna Poikela
Kuvat Aleksander Eeri Laupmaa
Circum Absurdum kertoo tarinan ihmiseksi kasvamisesta. Se on uskomaton matka elämän absurdiuden läpi kohti itseä. Poikkitaiteellinen esitys on kolminäytöksinen kertomus, johon me kaikki voimme samaistua.
Brutaalin väkivaltaisesta syntymästä lähtien meidän on taisteltava sokeasti kaaosta vastaan. Matkan aikana kasvamme, kapinoimme, rakastumme ensi kertaa, taistelemme, koemme menetyksiä ja myös menestystä.
Circum Absurdum kutsuu katsojan seikkailuun, joka on täynnä pyyteitä ja tunteita ja joka kuljettaa tarina tarinalta kohti uuden ja kauniimman maailman luomista. Esiintyjät johdattavat katsojan matkalle, joka koskettaa mieltä, kehoa, tunteita ja mielikuvitusta.
Circum Absurdum on modernia kabareetyylistä sirkusta. Tanssi yhdistyy teatteriin, taikuuteen, sirkukseen ja musiikkiin. Esityksen on ohjannut Ingmar Jõela, ja se on Von Krahl -teatterin ja Circus Absurdumin yhdessä tuottama uusi tuotanto, joka esitetään Noblessnerin valimon Nobel-salissa.
Pöytälippu maksaa 370 euroa sisältäen tervetuliaisjuoman ja kaksi lasillista viiniä tai alkoholitonta juomaa jokaiselle vieraalle sekä kaksi välipalalautasta. Lippu katsomossa maksaa 75 euroa henkilöltä sisältäen tervetuliaisjuoman ja kaksi lasillista viiniä tai alkoholitonta juomaa.
Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025
Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää
30.5.2025 | Kulttuuri
DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana
Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää
29.5.2025 | Kulttuuri
Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia
Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää
29.5.2025 | Historia
7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos
Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa
Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää
28.5.2025 | Kulttuuri
7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang
Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa
Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää
27.5.2025 | Kulttuuri
Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa
Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää