Tuoretta tietoa Virosta
22.2.2019 | Luonto

Verkkouutinen Miehet luulivat pelastaneensa joesta koiran – paljastui myöhemmin sudeksi

Miehet luulivat pelastaneensa joesta koiran – paljastui myöhemmin sudeksiMiehet luulivat pelastaneensa koiran, mutta kyseessä olikin susi. Kuvan susi ei liity tapaukseen.

Pärnun lähellä Sindissä töissä olleet miehet pelastivat eilen joesta koiran, joka paljastui myöhemmin sudeksi. Asiasta uutisoi Pärnu Postimees -lehti.

Eläin oli jäänyt loukkuun jääsohjon keskelle, eikä päässyt omin voimin ylös. Miehet auttoivat väsynyttä eläintä rikkomalla heikkoa jäätä sen edestä.

Kuivalle maalle päästyään miehet ottivat eläimen autoon ja käärivät sen pyyhkeiden sisään.

Pienen tuumailun jälkeen eläin päätettiin viedä autolla Pärnuun eläinklinikalle. Susi nukkui koko matkan auton jalkatilassa.

Vasta Pärnussa selvisi, että kyseessä onkin susi eikä koira. Määrityksessä auttoi paikalle kutsuttu metsästäjä.

Noin vuoden ikäinen susi päästettiin jo illalla takaisin luontoon. Siihen kiinnitettiin radiolähetin, jonka avulla sen liikkeitä voidaan seurata.

Susi valittiin viime vuonna Viron kansalliseläimeksi. The Baltic Guiden jutun aiheesta voi lukea tästä.

Teksti Mikko Virta, kuva Sven Zacek

Lue lisää samasta aiheesta
hunt susi susi pelastettiin viron kansalliseläin susi

19.11.2025 | Luonto

camera icon6
Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kuusi polkua virolaiseen luontoon

Kauksiojan polku – Peipsijärven upeat rantamänniköt Peipsijärven pohjoisrannalla kulkeva polku vie kulkijan komeaan rantamännikköön, joka kohoaa entisten hiekkadyynien päällä. … Lue lisää

14.9.2025 | Luonto

Suoretkelle Raplamaalle

Suoretkelle Raplamaalle

Tuntuuko arki raskaalta velvollisuuksien tai huonojen vitsien keskellä? Raplan maakunnan suopäivät tarjoavat täydellisen mahdollisuuden kokea jotakin niin kaunista, että … Lue lisää

5.9.2025 | Luonto

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Chilit ja tomaatit parrasvaloissa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Mitä yhteistä on chileillä ja tomaateilla? Ne molemmat ovat lähtöisin Amerikasta ja niitä käytetään usein yhdessä ruoanlaitossa. Molemmat kuuluvat … Lue lisää

28.8.2025 | Luonto

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnan Ötökkäväylä kutsuu kulkijoita luontoon keskellä kaupunkia

Tallinnassa on avattu uusi viherväylä, jota kutsutaan nimellä Ötökkäväylä (viroksi Putukaväil). Se tarjoaa kodin ja turvallisen kulkuväylän metsiin lukemattomille … Lue lisää

14.8.2025 | Luonto

Perseidien tähdenlentojen katselua

Perseidien tähdenlentojen katselua

19. elokuuta Pärnun Pernova Luontotalo järjestää ainutlaatuisen tapahtuman Perseidien tähdenlentoparven kunniaksi. Illan ohjelmassa on tapahtumaa varten sävellettyä musiikkia, luentoja … Lue lisää

13.7.2025 | Luonto

camera icon5
Majakat kutsuvat kesäretkelle

Majakat kutsuvat kesäretkelle

Kõpun majakka – Itämeren vanhin Ensimmäiset askelmat ovat julmat. On nostettava polvea kunnolla, että pääsee seuraavalle askelmalle. Kun katson … Lue lisää

19.6.2025 | Luonto

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Pionien loistoa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha järjestää jälleen suositun Pionipäivät -tapahtuman 22.–28. kesäkuuta. Tapahtuman aikana vierailijat voivat ihailla lähes kolmensadan pionilajikkeen kukintaa, … Lue lisää

6.6.2025 | Luonto

camera icon5
Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Virumaan kaksi kansallispuistoa tarjoavat upeita luontoelämyksiä

Karpaloilla herkutteleva sorsa jäi luonto-oppaan mieleen Lahemaan kansallispuistossa Wanderlust Matkad -yrityksessä luonto-oppaana työskentelevä Signe Ohakas kertoo käyneensä Lahemaalla jo … Lue lisää