Tuoretta tietoa Virosta
10.10.2017 | Ostokset

Merkkihuoltoa ja erikoisosaamista

Merkkihuoltoa ja erikoisosaamistaMerkkikorjaamossa huoltohenkilökunta tuntee korjauskohteet läpikotaisin eikä vikojen etsimiseen kulu turhaa aikaa.

Autoalalla erikoistuminen tiettyyn merkkiin tai tuoteryhmään on enemmän sääntö kuin poikkeus.

 

Autoista on tullut niin monimutkaisia ja yksilöllisiä, että vain harva korjaamo huoltaa kaikkia automerkkejä. Erikoistuminen yhteen merkkiin on yleistynyt Virossakin.

 

Anti Palm on Saab-mies. Hänen Saabianti-korjaamonsa on huoltanut Saabeja Virossa jo reilusti yli 20 vuotta. Ja vaikka Saabien valmistus lopetettiin muutamia vuosia sitten, niin työtä riittää edelleen. Vakuudeksi tästä käy nopea vilkaisu Telliskivessä sijaitsevan toimipisteen pihamaalle, jossa kymmenet Saabit odottavat pääsyä korjaamon puolelle. Sinne mahtuu kerralla kymmenkunta autoa.

Huoltojono oli syyskuussa muutaman viikon mittainen, eli huoltoaikoja kannattaa ruveta varailemaan ajoissa. Myös suomalaiset saabistit ovat löytäneet Antin. Käyntipäivänäkin korjaustelineillä oli kaksi suomalaisin kilvin varustettua Saabia työn alla.

Hort Auto on Mercedes Benz -autoihin erikoistunut merkkihuoltamo, joka toimii niin Suomessa kuin Virossa. Tallinnan toimipaikka on lyhyen ajomatkan päässä satamista ja keskustasta osoitteessa Töökoja 4. Hort Autossa ASSYST-huollot tehdään MB:n tehtaan vaatimusten mukaisesti, mikä tarkoittaa muun muassa, että huoltotiedot kirjataan tehtaan kansainväliseen tietokantaan (DSB).

Huolloissa tarvittavat yleisimmät varaosat löytyvät omasta varastosta ja tarvittaessa osia tilataan muutaman päivän toimitusajalla joko virolaisilta yhteistyökumppaneilta tai maailmalta. Hort Auto on täyden palvelun talo, josta löytyy apu lähes kaikkeen mahdolliseen kolarikorjauksista autojen seurantajärjestelmien hankintaan ja asennukseen.

 

US-Parts on amerikkalaisten autojen varaosien osaaja niin Suomessa kuin Virossa. Tuotepalettiin kuuluvat myös venetarvikkeet sekä rallivarusteet. Tuotevalikoima on molemmissa maissa periaatteessa sama, mutta varastovaraosien hinnat voivat olla Virossa edullisempia.

 

Huolto-, korjaus ja asennustöissä hintaero onkin sitten merkittävä. Virossa huollon tuntiveloitus on US-Partsissa 30 euroa. Jos vaikka haluaa autoonsa myymälän puolella esillä olevan upean Chevyn moottorin parin tonnin kohtuuhintaan, niin sen paikalleen laittoon kuluu kolme työpäivää. Se kustantaa Virossa reilusti alle 1 000 euroa, kun Suomessa työn hinta voi olla jopa
3 000 euroa.

US-Parts huoltaa pääasiassa amerikkalaisia autoja, mutta myös muut autot ovat tervetulleita. Palvelupalettiin kuuluu periaatteessa kaikki mahdollinen, mutta dieselautojen koneremontteja he eivät tee. 

 

Mistä löytää?

Saabianti, Telliskivi 51b, Tallinna.
www.saabianti.ee

Us-Parts, Järveotsa tee 50b, Tallinna.
www.usparts.ee

Hort Auto, Töökoja 4, Tallinna.
www.mbhooldus.ee

Screen Shot 2017-10-04 at 09.57.23

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Jukka Arponen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
huolto ilmastointilaite rengashotelli renkaanvaihto saab tuulilasi vetokoukku webasto

1.1.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman tammikuun tarjoukset

Mainos Prisman tammikuun tarjoukset

19.12.2025 | Ostokset

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Ruoat joulun juhlapöytään Tallinnan keskustorilta­

Tallinnan Keskturg, eli keskustori, on palvellut kaupunkilaisia jo vuodesta 1947. Tori tunnetaan lihahallistaan, runsaista vihannes- ja marjakojuistaan sekä tuoreesta … Lue lisää

17.12.2025 | Ostokset

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan joulutorien ”talvisota”

Tallinnan maailmankuulu joulutori Raatihuoneentorilla on yksi planeetan merkittävimmistä joulun supervalloista. Luoteessa sijaitseva Balti Jaamin joulutori on siihen verrattuna pieni … Lue lisää

3.12.2025 | Ostokset

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

Pintansa pitävä talvikauden herkku – verimakkarat testissä

The Baltic Guide testasi lokakuun alussa Tallinnan Prisman Sikupillin marketissa tarjolla olleita verimakkaroita. Valikoima kasvaa joulua kohden. Virossa joulutuotteita … Lue lisää

1.12.2025 | Mainos | Ostokset

Prisman joulukuun tarjoukset

Mainos Prisman joulukuun tarjoukset

22.11.2025 | Ostokset

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Monikulttuurinen yöbasaari Paavlin kulttuuritehtaalla

Marraskuun lopun pimeys vaihtuu hempeistä jouluvaloista värikkääseen basaarihenkiseen tunnelmaan, kun Paavlin kulttuuritehtaalla avataan yöbasaari. Tapahtuma järjestetään 29. marraskuuta kello … Lue lisää

21.11.2025 | Ostokset

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Iltaan tummuvaan lämmittäviä juomia

Oluenmyynnin sesongin tuotteet ovat vaihtuneet talviajan lämmittäviin tuotteisiin. Tummat, paahteiset oluet ovat tavallisesti hieman vahvempia kuin vaaleat kesäjuomat. Niiden … Lue lisää

18.11.2025 | Ostokset

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Tallinnan kuuluisa joulutori avautuu

Raatihuoneentorilla sijaitseva Tallinnan joulutori avautuu perjantaina 21. marraskuuta kello 18. Tori on avoinna viiden viikon ajan. Jouluiset herkut, käsityöt … Lue lisää