Tuoretta tietoa Virosta
4.7.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Matkailija, varaa viikonloppuna aikaa – laulu- ja tanssijuhlat sekoittavat Tallinnan liikennettä merkittävästi

Matkailija, varaa viikonloppuna aikaa – laulu- ja tanssijuhlat sekoittavat Tallinnan liikennettä merkittävästiLaulujuhlien kulkue Tallinnan keskustasta Piritan suuntaan laulukentälle sulkee kaupungin keskustan liikenteen lähes kokonaan lauantaina 6.7.2019. Arkistokuva vuoden 2017 nuorten laulujuhlien kulkueesta.

Tallinnassa 4.–7.7. järjestettävät Viron laulu- ja tanssijuhlat sekoittavat kaupungin liikennettä huomattavasti erityisesti lauantaina ja sunnuntaina. Esimerkiksi satamaan liikkuvan matkailijan kannattaa ehdottomasti huomioida tapahtuman aiheuttamat ruuhkat.

Suurimmat liikennemuutokset ovat lauantaina 6.7., jolloin tuhannet laulajat liikkuvat kulkueena Tallinnan Vapaudenaukiolta konserttipaikalle Tallinnan laulukentälle, jossa alkaa laulujuhlien ensimmäinen konsertti kello 19. Kulkue alkaa lauantaina kello 13 ja päättyy noin 18. Kulkue venyy siis kilometrien pituiseksi keskustasta Piritan suuntaan asti.

Lauantaina Tallinnan julkinen liikenne on pysähdyksissä kello 9–18 niillä keskustan alueilla, joilla laulajat ryhmittyvät kulkueeseen (katso toiseksi viimeinen kartta tällä sivulla).

Liikenne Narva maanteellä on suljettu lauantaina kello 12–18 (katso viimeinen kartta tällä sivulla).

Kulkueen kanssa samaan aikaan laulukentälle liikkuu konserttiin tulevia kymmeniä tuhansia ihmisiä. Lauantain konsertin arvioidaan loppuvan noin kello 23, mutta se voi venyä paljon myöhemmäksi.

Laulujuhlien pääkonsertti on sunnuntaina 7.7. kello 14. Tätä ennen ei ole kulkuetta, mutta konserttiin on myyty etukäteen jo 40 000 lippua, joten ruuhkaa keskustan ja laulukentän suunnalla on varmasti. Sunnuntaisen konsertin arvioitu päättymisaika on noin 21, mutta sekin todennäköisesti venyy aamun tunneille asti.

Tanssijuhlat vaikuttavat liikenteeseen keskustassa Kalevin stadionin läheisyydessä. Tanssijuhlan ensimmäinen esitys on torstaina 4.7. kello 19. Toinen esitys on perjantaina 5.7. kello 11 ja kolmas esitys samoin perjantaina kello 18.

Juhkentali-katu on esityksen takia suljettu torstaina 4.7. kello 13–23 ja perjantaina 5.7. kello 9–23 (katso ensimmäinen kartta tällä sivulla).

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
Laulujuhlat laulupidu liikennejärjestelyt liikenne laulujuhlien aikaan miten mennä satamaan tallinnan liikenne Tanssijuhlat tantsupidu

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää