29.12.2015 | Vapaa-aika
Martin markkinoiden suosio kestää

Marraskuisena viikonloppuna vieraili Kaapelitehtaan Viro-tapahtumassa noin 18 000 ihmistä.
Tämän vuoden teemamaakuntana oli Raplamaa, jota esiteltiin monin eri tavoin. Maakunnan tuotteet ja matkailukohteet kiinnostivat monia markkinavieraita. Myös The Baltic Guide oli mukana markkinoilla jakamassa uusinta lehteään.
Markkinoiden pääesiintyjä, laulaja Anne Veski veti lauantai-illan tansseihin niin paljon väkeä, että järjestysmiehet joutuivat rajoittamaan halukkaiden pääsyä sisälle. Illasta muodostui samalla Suomessa asuvien virolaisten tapaamisilta. Ennen Veskia esiintynyt rockyhtye Vaiko Eplik ja Eliit vetosi etenkin nuorempaan yleisöön.
Kaapelitehtaalla pystyi kävijöiden joukosta bongaamaan runsaasti Viron ja Suomen yhteistoiminnassa vaikuttavia henkilöitä. Presidentti Tarja Halonenkin kävi, tapansa mukaan, Martin markkinoilla. Kuvatuin myyjä oli pelmenejä myynyt Ville Haapasalo.
Laaja kulttuuriohjelma, joka alkoi jo muutama päivä ennen markkinoita, käsitti elokuvia, musiikkia, kirjaesittelyjä sekä hyväntekeväisyyshuutokaupan.
Noin 18 000 vierailijaa on merkki siitä, että Martin markkinat ponnistaa voimakkaasti eteenpäin. Tapahtuma järjestetään ensi syksynä jo 33. kerran, silloin teemana on Virumaa.
TEKSTI MIKKO VIRTA JA MIKKO SAVIKKO, KUVAT MIKKO VIRTA


Lue lisää samasta aiheesta
19.5.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos ”Narva ja Itä-Viro ovat ihan oma maailmansa!”
Vuoden matkailuvaikuttajaksi Suomessa vuonna 2023 valittu Henna Mikkilä päätti lähteä yksin reissuun, koska halusi tutustua Narvaan ja Itä-Viroon kaikessa … Lue lisää
18.5.2025 | Vapaa-aika
Lemmikin kanssa museoon
Joskus vanhemmat vievät lapsensa museoon, toisinaan lapset vievät vanhempansa. Tällä kertaa voit viedä museoon lemmikkisi. Tai vaikka molemmat, jos … Lue lisää
15.5.2025 | Ostokset
Loppuviikko täynnä tapahtumia
Virossa ei kesäkuukausina ole koskaan hiljaista, sillä juhlia, festivaaleja, konsertteja ja muita tapahtumia järjestetään jatkuvasti. Tänä vuonna kolme odotetuimpiin … Lue lisää
14.5.2025 | Vapaa-aika
Yli sata viskiä Sokos Hotelli Virussa
Kuvittele maailma, jossa tiedät kaiken viskistä: osaat arvostaa parhaimpia viskejä, tarjoat vieraillesi vain huippuluokan viskicocktaileja ja viihdytät heitä kertomalla … Lue lisää
10.5.2025 | Vapaa-aika
Silakkajuhlat Laon kylässä
Kukapa ei rakastaisi korppujauhoissa pyöriteltyjä ja voissa paistettuja silakkafileitä! Tänään 10. toukokuuta niitä ja monia muita silakkaisia ruokia on … Lue lisää
8.5.2025 | Vapaa-aika
Corgi Fest -tapahtuman pääesiintyjiä ovat corgi-koirat
Sanotaan, että ihmiset voidaan jakaa kahteen kate”gorki”aan: niihin, jotka näkevät corgeja kaikkialla – jopa sanassa ”kategoriat”– ja sitten kaikkiin … Lue lisää
4.5.2025 | Ostokset
Perinteiset kevätmarkkinat täyttävät Tarton kadut
Tarton Kevätmarkkinat (Kevadlaat) keräävät vuosittain kävijöitä ympäri Viroa ja ulkomailta nauttimaan hyvästä ruoasta, laadukkaista käsitöistä ja juhlatunnelmasta. Vuoden 2025 … Lue lisää
3.5.2025 | Vapaa-aika
Pop-up saunat kuumenevat Narva-Jõesuussa
Sauna on olennainen osa suomalaista ja virolaista kulttuuria. Suomessa sauna löytyy lähes jokaisesta kodista, ja myös Virossa erityisesti maaseudulla … Lue lisää